|
Uudenkirkon pitäjäjuhlat Nousiaisissa 2.8.2009
|
![]() |
Kukkapartiot Sankarivainajien ja Karjalaan haudattujen vainajien muistomerkeillä.
|
![]()
Juhlapuhuja Vesa Orava Lontoosta piti ansiokkaan puheen uusikirkkolaisista juuristaan, kertoen mielenkiintoisella tavalla miten hän on maailmalla liikkuessaan kohdannut karjalaisuuden. |
![]()
Tähden sijainti Otavan tähtikuvioon nähden. |
|
|
Vesa Oravan juhlassa pitämä puhe
- Ystävät, Tuttavat, kylän miehet ja naiset, jokunen sukulainenkin.
- Onneksi Olkoon ja Kiitos
Credentials: Yhdistys pyysi minua puhumaan niin että tulisi vähän nuorisonkin ääntä… se nuorisona oleminenkin on vähän suhteellinen asia. Kun jos taas tosipaikka tulisi niin en ensi kesänä enää kelpaisi armeijaankaan liian vanhana.
Enkä ajatellut puhua ja muistuttaa teille, millaista oli Uudellakirkolla, kun en siintä mitään tiedä. Tai miten kova oli uutinen kun 1. kerran ja vielä 2.kin kerran oli pakko lähteä kotoa. Ajattelin mainita miten minulle tuolla maailmalla vähän niin kuin perheen mustana lampaana on Uusikirkko ja koko Karjalaisuus erilaisissa jokapäiväisissä asioissa aina vaan nostanut päätään, ilman sen kummempaa nostattamistakaan. Ihan niin kuin ensimmäisellä ulkomaan matkallani tulevan vaimoni kanssa menimme linjaauto matkalle Leningradiin. Niin eikös yllättäen Viipurin torilla pysähtyessä vastaan kävele uusikirkkolainen sukulaismies käsi pitkänä tervehtimään. Hänkin oli omalla matkallaan katselemassa vanhoja paikkoja. (niin kuin nyt vanhoja nuoruuden paikkoja on mukava katsella). Tätä nykyä asun Lontoossa ja kun sieltä tulen kesäisin lomalle tänne Varsinais Suomeen niin mukava minun on sieltä tuleville vieraille näyttää vanhoja paikkoja ja kertoa että, tuossa Turun kirkossa minut on kastettu ja tuossa kävin koulua Nousiaisissa, ja tuolla Maskun hiekka montuilla opin uimaan tai tuolla Raision VPKn talolla opin miten ensiapua annetaan. Kaikki tämäntapaiset asiat on totta kai ollut mahdotonta Uudeltakirkolta itse lähteneille.
Muutama vuosi sitten olin toimistollani seisomassa kopiokoneen ääressä kun se taaskaan ei toiminut niin sutjakkaasti kuin sen olisi pitänyt. Siinä sitten työkaverini kanssa odotellessa tuli jutelluksi että olen Suomesta. Hän kysyi että mistäpäin joten selitin että Lounais kulmasta vaikka veri onkin kaikki kaakosta. Todella, hyviksi ystäviksenikin on jostain kumman syystä tullut Karjalaisia. Esimerkiksi omissa häissäni sulhaspoikana toimi kaveri jonka isovanhemmat oli Koivistolta ja Armeijan tupakaveri jonka kanssa tuli paremmin juttuun hänen vanhemmat oli Sortavalan itä puolelta. Sitä vaan on tullut heidän kanssa jotenkin paremmin juttuun vaikkei kummankaan kanssa Karjala ollut tullut jutuiksi kun vasta vuosien ystävyyden jälkeen. Toisen näistä kavereista kansa lähdimme joku vuosi sitten pienellä vajaan kymmenen hengen porukalla kannakselle katsomaan isovanhempiemme paikkoja. Oli siinä matkassa mukana yksi Varsinais-Suomalainenkin. Jolta sitten vaalimaan tullijonossa kysyimme että voiko hän hyvin vai onko tullut matkapahoinvointia kun on ollut niin hiljaa Lohjan harjulta asti. Johon tämä sitten vaan vastasi ykskantaan, "Ei em mää kippia oo, ei vaa ol nii helppoo saara suuvvuaroo ku pikkupussis o vaa maa ja te kahreksa Karjlaist".
Pari vuotta sitten olin lomamatkalla Afrikassa ja Kenian Nairobin kentällä odottelin liittymälentoa semmoiset 10t ja vaan istuskelin omissa oloissani penkillä ja juttelin vaimon kanssa Suomeksi. Siihen viereen tuli sitten joku Amerikkaiselta kuulostava porukka, ja kuinka ollakaan se minun viereen istunut reilu kuuskymppinen ukko rupes ajankuluksi juttelemaan kyselemään että mistä me ollaan ja minne mennään ja niinpois pain. Äkkiähän se kävi selville että hänen vanhemmat oli sodan jälkeen lähteneet Käkisalmen eteläpuolelta Kanadan länsirannikolle. Hän ei ollut koskaan käynyt Suomessa mutta osasi vielä lyhyitä lauseita Suomen kielellä. Niistä oli helppo ja hauska kuulla karjalan murretta. Eikä se ole vaan se veren perimä. Vaan se kova työ ja uhraus jolla vanhempi polvi piti Suomen itärajan sentään aika paljon Torniojokea idempänä. Sen vapauden ansiostahan minä saan liihotella tuolla maailmalla miten mielin. Onhan näitä suomen rajoja muunneltu sen seitsemän kertaa ennenkin, tai jos totta puhutaan niin ei seitsemän riitä mihinkään. Edellisen kerran kun itärajaa oli naapurin kanssa muunneltu ja se oli pysynyt paikallaan näinkin kauan kuin nyt, oli Stolbovan rauha 1617. Eikä se näissä rajahommissa aina tarvitse olla miekka kädessä kun niistä linjoista sovitaan. Skotlantikin onnistui taas saamaan melko moisen itsenäisyyden ja oman eduskunnankin taloineen ja valtiopäivineen 1999 298v sen jälkeen kun Englanti oli sen valloittanut 1707. Kun on uskoa ja yhteistyö halua niin asioiden pinnalla pitäminen ja kulttuurin vaaliminen on se miten yhdistykset kuten Uusikirkko seura on auttanut ja voi jatkossakin auttaa asian eteenpäin menemistä, pitämällä huoli jokapäiväisessä elämässä siitä ettei muisto hälvene eikä tuikku sammu. Hyvän työnhän te olettekin tässä asiassa vuosien saatossa tehneet. On niskassa sitten ollut se kotipitäjästä muutto, Valpon kyttäämiset, pelko kylmän sodan leiskahtamisesta taas kuumaksi tai muuten vaan tämä meidän Suomalaisten perisynti itsesensuuri ja asioista julkisesti puhumattomuus (mikä muuten ainakin tuolta välimatkan päästä katsottuna on mukavasti muuttunut jos ei nyt ihan hyvälle tolalle niin ainakin parempaan suuntaan) Se että joillekin muille maille, kansoille tai kylille ja kaupungeille kävi vielä huonommin kuin Uudellekirkolle ei tietenkään ole mikään hurraamisen paikka. Mutta jonkinsortin hatun noston arvoinen asia kuitenkin Uusikirkkolaisille ja Karjalaisille yleensä miten hyvin loppujen lopuksi asiat on saatu kääntymään/kulkemaan tuon suuren itäisen karhun varjossa.
Muutama esimerkki minulle on tullut vastaan jotka aina silloin tällöin muistuttavat miten helppoa oma elo on loppujen lopuksi maailmalla ollut verrattuna joihinkin työkavereihini joidenka vanhemmat ovat myös saaneet kokea viime sodan myllerrykset.
Itseäni vajaa kymmenen vuotta nuorempi työkaverini kertoo Tsekin maasta jossa vielä melko viime aikoihin asti esimerkiksi kirkko rakennukset oli varasto käytössä, eikä saanut antaa lapselle kuin yhden etunimen, eikä saanut opetella muita vieraita kieliä kuin venäjää tai matkustella muualla kun itäblokin alueella. Niinkin jokapäiväinen asia kuin jos olen esimerkiksi tuolla maailmalla tarvinnut osaavaa ja luotettavaa remontti apua, on se sitten ollut sähköjohtojen tarkistamista, olohuoneen tai keittiön kaappien rakentamista niin aina vaan on hankalimpaan kohtaan tullut Karjalainen käsi avuksi. Tällaista tuttavan auttamista ne minun Englantilaiset ystävät ja naapurit aina ihmettelevät. Johon minä vaan että "No tällaisia me karjalaiset olemme". Tällä samalla tavalla Uudenkirkon muistoa yhdessä vaalien eiköhän taas joku kerta päästä itse päättämään kotikylän asioista. Toivottavasti siihen ei mene ihan niin kauaa kuin noilla Skotlantilaisilla. Ja olihan minulla vielä yksi asia. Eihän vieraaksi tällaisiin juhliin sovi ihan tyhjin käsin tulla. En nyt kuitenkaan tuonut kahvipakettia, kukkakimppua tai sitä pöydänjalan viereen laitettavaa putelia niin kuin on välillä tapana. Minulle, kuten varmaan monelle muullekin Karjalaista sukujuurta olevalle, Karjala ja Isien&Äitien kotikylät eli meille tämä Uusikirkko muistoineen on kuin jonkinlainen kiintotähti vaikka vain kuinka pieni tai himmeä mutta tähti kumminkin. Vastaan tuli tällainen mahdollisuus enkä voinut olla siihen tarttumatta. Ison Karhun (eikös Venäjääkin joskus sanota Isoksi karhuksi) tähtiryhmän ihan länsi reunassa on tämän päivän kohdalle kansainväliseen tähtirekisteriin merkitty että pienelle tähän asti nimettömälle tähdelle on annettu uusi nimi: Uusikirkko 60"18`59N 29"15'47E 437. Kiitoksia elävästä Karjalaisuudesta.
|
|
|