Uudenkirkon pitäjäjuhlat Nousiaisissa 2.8.2009
Kukkapartiot Sankarivainajien ja Karjalaan haudattujen vainajien muistomerkeillä.
Juhlapuhuja Vesa Orava Lontoosta piti ansiokkaan puheen uusikirkkolaisista juuristaan, kertoen mielenkiintoisella tavalla miten hän on maailmalla liikkuessaan kohdannut karjalaisuuden.
Mielenkiintoinen oli myös hänen lahjansa uusikirkkolaisille. Hän oli Lontoolaisen International Star Registry-toimiston kautta nimennyt Uudenkirkon pitäjälle nimikkotähden, "Tietä ja ajatuksen polkua valaisemaan pienellä, mutta pysyvällä valolla."
Tähden nimi on: Uusikirkko 60 ° 18 ´59N 29 ° 15´ 47E 437
Nimen selitys: 60 ° 18 ´59N 29 ° 15´ 47E on Uudenkirkon kirkon sijainti koordinaatteina ja 437 on uusikirkkolaisten sankarivainajien määrä.
Sangen isänmaallinen oikea uusikirkkolainen teko!
Kiitämme Vesaa! Meillä on oma tähti!
Tähden sijainti Otavan tähtikuvioon nähden.
"The Great Bear" latinaksi Ursa Major on Ison Karhun tähtikuvio. Ison Karhun näkyvin osa on seitsemän kirkkaan tähden muodostama kauhaa muistuttava Otava.
Uusikirkko-tähti on siis Iso Karhu-tähtikuvion länsipuolella. Symboliikka viittaa siihen miten Uusikirkkokin on itäisen "Isoksi karhuksi" kutsutun itänaapurimme länsipuolella.
Kun käytte tähtitornissa, niin antakaapa henkilökunnalle tähtemme koordinaatit: Ursa Major RA 12h5m2.46s D37° 32´ 36.36´´ niin näette Uudenkirkon, tähtemme!
Juhlassa ansiomerkkejä saaneet.
Vesa Oravan juhlassa pitämä puhe
- Ystävät, Tuttavat, kylän miehet ja naiset, jokunen sukulainenkin.
- Onneksi Olkoon ja Kiitos
- Jaahas…. Tänä kesänä kulunut 65v maanpaossa ja silti tupa täynnä lupsakkaa haastelua ja puheen sorinaa.
- 1870 2.Elok. Lontoon maanalainen/METRO avattiin 1. maailmassa.
- 1934 Hindenburg Kuoli, Hitler julisti itsensä Führeriksi = johtaja.
- 1990 Irak valloitti Kuwaitin
Credentials:
- Eihän tänne olla tultu puhelemaan Lontoon tunneleista tai Kuwaitin öljystä.
- Vaan muistamaan Viipurin Läänin Uuttakirkkoa
- Elsa & Emil Hietanen
- Hyttilän/Uimola:sta
(Siintä Hyttilän hovista Taamalan kartanolle päin pikkutietä harjua pitkin alaspäin Villeniemen uimapaikan kohdalla, Itse en ole siinäkohtaa uinut mutta Kaukjärvessä kumminkin vähän ylempänä pari kertaa pulahtanut)
- Tosiaankin 65v kotoa poissa, mutta loppujen lopuksi mukavastihan tämä reissu on tähän asti mennyt, vai mitä.
Yhdistys pyysi minua puhumaan niin että tulisi vähän nuorisonkin ääntä… se nuorisona oleminenkin on vähän suhteellinen asia. Kun jos taas tosipaikka tulisi niin en ensi kesänä enää kelpaisi armeijaankaan liian vanhana.
Enkä ajatellut puhua ja muistuttaa teille, millaista oli Uudellakirkolla, kun en siintä mitään tiedä. Tai miten kova oli uutinen kun 1. kerran ja vielä 2.kin kerran oli pakko lähteä kotoa.
Taikka minkälaista oli kun monien pysähdyspaikkojen jälkeen saavuitte nykyisille kotiseuduille. Ihmetyttivätkö uudet ja oudot naapurit tapoineen ja ennakkoluuloineen. Monetko silloin osoitteli sormella tai tirskui selän takana.
Kaiken tällaisen kyllä muistatte itsekin.
Ajattelin mainita miten minulle tuolla maailmalla vähän niin kuin perheen mustana lampaana on Uusikirkko ja koko Karjalaisuus erilaisissa jokapäiväisissä asioissa aina vaan nostanut päätään, ilman sen kummempaa nostattamistakaan.
Ihan niin kuin ensimmäisellä ulkomaan matkallani tulevan vaimoni kanssa menimme linjaauto matkalle Leningradiin. Niin eikös yllättäen Viipurin torilla pysähtyessä vastaan kävele uusikirkkolainen sukulaismies käsi pitkänä tervehtimään. Hänkin oli omalla matkallaan katselemassa vanhoja paikkoja. (niin kuin nyt vanhoja nuoruuden paikkoja on mukava katsella).
Tätä nykyä asun Lontoossa ja kun sieltä tulen kesäisin lomalle tänne Varsinais Suomeen niin mukava minun on sieltä tuleville vieraille näyttää vanhoja paikkoja ja kertoa että, tuossa Turun kirkossa minut on kastettu ja tuossa kävin koulua Nousiaisissa, ja tuolla Maskun hiekka montuilla opin uimaan tai tuolla Raision VPKn talolla opin miten ensiapua annetaan. Kaikki tämäntapaiset asiat on totta kai ollut mahdotonta Uudeltakirkolta itse lähteneille.
Muutama vuosi sitten olin toimistollani seisomassa kopiokoneen ääressä kun se taaskaan ei toiminut niin sutjakkaasti kuin sen olisi pitänyt. Siinä sitten työkaverini kanssa odotellessa tuli jutelluksi että olen Suomesta. Hän kysyi että mistäpäin joten selitin että Lounais kulmasta vaikka veri onkin kaikki kaakosta.
Johon hän että "Karjalasta vai"? Olin Aika yllättynyt….. Ei ihan jokainen Lontoossakaan tiedä tarkkaan missä se Suomi on saatikka sitten että olisi edes kuullut Karjalasta. Mutta hänen aviomiehensä oli opiskeluaikoina kiinnostunut Suomen Talvisodasta ja oli nyt parast aikaa kirjoittamassa omasta mielestään ensimmäistä täysin puolueetonta kuvausta mitä kaikkea lehmänkauppoja silloin tehtiinkään suurten maiden hallitsijoiden toimesta, (eikä hänen oma Englantinsa todellakaan läpäissyt tarkastelua kovinkaan puhtain paperein) ja miten suunnaton oli armeijoiden voimavarojen epätasapaino. (Hänelle historioitsijana vertaiskuva löytyi, Thermopylae:stä, 480BC -10K Sparta v 200K Persia). Oli todella mielenkiintoista lukea valmiista kirjasta miten täysin ulkopuolinen kertoo asian melko tarkkaan niin kuin isovanhemmat ovat niistä minulle aina puhuneet…. Mutta löytää vielä uutta ja todella valaisevaakin taustatietoa kerrottavaksi. (aikamoinen yhteensattuma kopiokoneen äärellä).
Todella, hyviksi ystäviksenikin on jostain kumman syystä tullut Karjalaisia. Esimerkiksi omissa häissäni sulhaspoikana toimi kaveri jonka isovanhemmat oli Koivistolta ja Armeijan tupakaveri jonka kanssa tuli paremmin juttuun hänen vanhemmat oli Sortavalan itä puolelta. Sitä vaan on tullut heidän kanssa jotenkin paremmin juttuun vaikkei kummankaan kanssa Karjala ollut tullut jutuiksi kun vasta vuosien ystävyyden jälkeen.
Toisen näistä kavereista kansa lähdimme joku vuosi sitten pienellä vajaan kymmenen hengen porukalla kannakselle katsomaan isovanhempiemme paikkoja. Oli siinä matkassa mukana yksi Varsinais-Suomalainenkin. Jolta sitten vaalimaan tullijonossa kysyimme että voiko hän hyvin vai onko tullut matkapahoinvointia kun on ollut niin hiljaa Lohjan harjulta asti. Johon tämä sitten vaan vastasi ykskantaan, "Ei em mää kippia oo, ei vaa ol nii helppoo saara suuvvuaroo ku pikkupussis o vaa maa ja te kahreksa Karjlaist".
Pari vuotta sitten olin lomamatkalla Afrikassa ja Kenian Nairobin kentällä odottelin liittymälentoa semmoiset 10t ja vaan istuskelin omissa oloissani penkillä ja juttelin vaimon kanssa Suomeksi. Siihen viereen tuli sitten joku Amerikkaiselta kuulostava porukka, ja kuinka ollakaan se minun viereen istunut reilu kuuskymppinen ukko rupes ajankuluksi juttelemaan kyselemään että mistä me ollaan ja minne mennään ja niinpois pain. Äkkiähän se kävi selville että hänen vanhemmat oli sodan jälkeen lähteneet Käkisalmen eteläpuolelta Kanadan länsirannikolle. Hän ei ollut koskaan käynyt Suomessa mutta osasi vielä lyhyitä lauseita Suomen kielellä. Niistä oli helppo ja hauska kuulla karjalan murretta.
Aina me Karjalaiset vaan jollain tavalla löydämme toisemme ja alamme tarinoimaan.
Karjalaisuus se näkyy pysyvän veressä ja vaikka olemmekin sieltä omilta kulmilta poissa,
niin, oikein mukavan ja lupsakkaan perimän olen saanut.
Eikä se ole vaan se veren perimä. Vaan se kova työ ja uhraus jolla vanhempi polvi piti Suomen itärajan sentään aika paljon Torniojokea idempänä. Sen vapauden ansiostahan minä saan liihotella tuolla maailmalla miten mielin. Onhan näitä suomen rajoja muunneltu sen seitsemän kertaa ennenkin, tai jos totta puhutaan niin ei seitsemän riitä mihinkään. Edellisen kerran kun itärajaa oli naapurin kanssa muunneltu ja se oli pysynyt paikallaan näinkin kauan kuin nyt, oli Stolbovan rauha 1617. Eikä se näissä rajahommissa aina tarvitse olla miekka kädessä kun niistä linjoista sovitaan. Skotlantikin onnistui taas saamaan melko moisen itsenäisyyden ja oman eduskunnankin taloineen ja valtiopäivineen 1999 298v sen jälkeen kun Englanti oli sen valloittanut 1707.
Kun on uskoa ja yhteistyö halua niin asioiden pinnalla pitäminen ja kulttuurin vaaliminen on se miten yhdistykset kuten Uusikirkko seura on auttanut ja voi jatkossakin auttaa asian eteenpäin menemistä, pitämällä huoli jokapäiväisessä elämässä siitä ettei muisto hälvene eikä tuikku sammu.
Hyvän työnhän te olettekin tässä asiassa vuosien saatossa tehneet. On niskassa sitten ollut se kotipitäjästä muutto, Valpon kyttäämiset, pelko kylmän sodan leiskahtamisesta taas kuumaksi tai muuten vaan tämä meidän Suomalaisten perisynti itsesensuuri ja asioista julkisesti puhumattomuus (mikä muuten ainakin tuolta välimatkan päästä katsottuna on mukavasti muuttunut jos ei nyt ihan hyvälle tolalle niin ainakin parempaan suuntaan)
Se että joillekin muille maille, kansoille tai kylille ja kaupungeille kävi vielä huonommin kuin Uudellekirkolle ei tietenkään ole mikään hurraamisen paikka. Mutta jonkinsortin hatun noston arvoinen asia kuitenkin Uusikirkkolaisille ja Karjalaisille yleensä miten hyvin loppujen lopuksi asiat on saatu kääntymään/kulkemaan tuon suuren itäisen karhun varjossa.
Muutama esimerkki minulle on tullut vastaan jotka aina silloin tällöin muistuttavat miten helppoa oma elo on loppujen lopuksi maailmalla ollut verrattuna joihinkin työkavereihini joidenka vanhemmat ovat myös saaneet kokea viime sodan myllerrykset.
Itseäni vajaa kymmenen vuotta nuorempi työkaverini kertoo Tsekin maasta jossa vielä melko viime aikoihin asti esimerkiksi kirkko rakennukset oli varasto käytössä, eikä saanut antaa lapselle kuin yhden etunimen, eikä saanut opetella muita vieraita kieliä kuin venäjää tai matkustella muualla kun itäblokin alueella.
Tai toinen työkaverini Virosta joka todellakin opetteli ensimmäisen vieraan kielensä, Suomen kielen, televisiosta katsellen.
Tai Lankomieheni josta tuli loikkari, kun hän pääsi onnistuneesti loikkaamaan itä-saksasta lännen puolelle jättäen taakseen kaiken sen astisen elämänsä.
Tai Armenialainen jalkapallo kaverini jonka vanhemmat 40' luvun alussa pakeni tuon samaisen Isä- Aurinkoisen Venäjän takia Kyproksen kautta Argentiinaan ja sieltä 60' luvun alussa Lontooseen.
Minkään tällaisten asioiden parissa minun ei ole tarvinnut temmeltää ja siitä se kiitos menee teille jotka saitte sen rajan pysymään niinkin idässä kuin se nyt on antaessanne omat kotinne pois jotta minä saan taloni pystyttää minne itse haluan. Tässä samaan hengenvetoon sitten kiitokset muillekin Karjalan kotipitäjä yhdistyksille ja seuralaisille joiden työn ansiosta Karjalaisuus, historia ja kulttuuri pysyvät jokapäiväisenä ja tuttuna asiana. Toisin kuin monille muille joille oma kulttuuri on pahasti poljettu unohduksiin.
Niinkin jokapäiväinen asia kuin jos olen esimerkiksi tuolla maailmalla tarvinnut osaavaa ja luotettavaa remontti apua, on se sitten ollut sähköjohtojen tarkistamista, olohuoneen tai keittiön kaappien rakentamista niin aina vaan on hankalimpaan kohtaan tullut Karjalainen käsi avuksi. Tällaista tuttavan auttamista ne minun Englantilaiset ystävät ja naapurit aina ihmettelevät. Johon minä vaan että "No tällaisia me karjalaiset olemme". Tällä samalla tavalla Uudenkirkon muistoa yhdessä vaalien eiköhän taas joku kerta päästä itse päättämään kotikylän asioista. Toivottavasti siihen ei mene ihan niin kauaa kuin noilla Skotlantilaisilla.
Ja olihan minulla vielä yksi asia. Eihän vieraaksi tällaisiin juhliin sovi ihan tyhjin käsin tulla. En nyt kuitenkaan tuonut kahvipakettia, kukkakimppua tai sitä pöydänjalan viereen laitettavaa putelia niin kuin on välillä tapana. Minulle, kuten varmaan monelle muullekin Karjalaista sukujuurta olevalle, Karjala ja Isien&Äitien kotikylät eli meille tämä Uusikirkko muistoineen on kuin jonkinlainen kiintotähti vaikka vain kuinka pieni tai himmeä mutta tähti kumminkin.
Vastaan tuli tällainen mahdollisuus enkä voinut olla siihen tarttumatta. Ison Karhun (eikös Venäjääkin joskus sanota Isoksi karhuksi) tähtiryhmän ihan länsi reunassa on tämän päivän kohdalle kansainväliseen tähtirekisteriin merkitty että pienelle tähän asti nimettömälle tähdelle on annettu uusi nimi: Uusikirkko 60"18`59N 29"15'47E 437.
Kiitoksia elävästä Karjalaisuudesta.