LIEDON YLISKULMAN KOULUSSASyksyllä - 41 alkoi viimeisen eli yläkoulun neljännen luokan koulunkäynti. Kuorsumaasta ja Olkkalasta poiketen oli koulun mäellä monta kesän aikana tutuksi tullutta kaveria. Koulukin oli Vihdin koulua suurempi ja yläkoulu toimi kahdessa luokassa. Kolmannen ja neljännen luokan opettaja Yrjö Oksanen noudatteli Kirstinälän opettajan tapaa istumajärjestelyssä, eikä pojat joutuneet tyttöjen viereen. Täysin uutta oli ettei välitunnilta menty suoraan sisälle. Järjestäjän kilisyttäessä kelloa järjestäydyttiin ulkona, kolmas ja neljäs luokka omaansa ja ensimmäinen ja toinen omaan riviinsä. Rivissä piti seisoa hiljaa. Opettajan tultua käskemään sisälle mentiin hyvässä järjestyksessä omalle paikalle, kunnes opettaja tuli ja käski istumaan. Meluamatta seisominen oli monesti vaikeaa kun monella rohkeuden näyttäminenkin houkutteli liikkumaan tai nykäisemään edessä seisovaa tyttöä letistä. Opettajan avattua ulko-oven kaikki hiljenivät ja seisoivat "mallioppilaana". Usein opettaja huomasi liikkumista rivien välissäkin, kuuli varmasti pulinankin ja huomautti niistä. Kerran rauhattomana olleet rivit ylittivät opettajan sietorajan. Hiljaiseksi menneet oppilaat saivat heti ilmoituksen koko koulun arestiin jäämisestä. Viimeisen tunnin jälkeen opiskelimme järjestystä puolisen tuntia, kukin oman paikkansa vierellä seisten. Avatusta väliovesta opettaja valvoi molempien luokkien rangaistuksen perillemenoa. Oltiin kuukauden verran oltu koulussa, oli syyskuun 28. päivä, välitunti oli lopussa ja oppilaat tavanomaisesti rivissä. Yllätyksenä opettaja ei käskenytkään sisälle vaan pyysi, lippu käsivarrellaan, kääntymään lipputankoon päin. Lipun noustessa oppilaat seurasivat sen nousua ja rauhallista liehuntaa sinistä poutataivasta vasten. Uutisissa oli ilmoitettu suomalaisten vallanneen Viipurin takaisin venäläisiltä ja nostaneen jälleen Suomen lipun linnan huipulla olevaan salkoon. Sen kunniaksi liehui lippu Yliskulman koulullakin oppilaiden kunnioittaessa tilaisuutta hiljaisella hetkellä. Karjalaisena lipun nosto vahvisti toivetta takaisin karjalaan pääsystä. Yliskulmallakin uskontoläksy piti osata kertoa ulkoa, omin sanoin. Kun omin sanoin kertominen tahtoi jäädä puutteelliseksi, oli parasta, niin kuin muissakin kouluissa, lukea läksy niin hyvin että osasi sen ulkoa kirjan mukaan sanasta sanaan. Lauantaisin viimeisenä olleen katkismustuntiläksy piti ehdottomasti osata ulkoa sanasta sanaan. Sama vaatimus oli historian vuosiluvuista, sekä Vänrikki Stoolin tarinoista olleesta läksystä. Luonnontiedon opiskeluun liittyi työvihko. Vihkoon piti tekstaamalla kirjoittaa läksyn tärkeimmät kohdat ja piirtää aiheeseen liittyvä kuva sekä tarkennuksia kallosta, jaloista ja muistakin eläinten ruumiin osista. Heikolla piirustustaidolla sai selkeän kuvan, joko kirjasta tai muualta siirtämällä sen lyijykynäpiirroksena voipaperille. Kun piirrospuoli laitettiin vihkon sivua vasten ja piirrettiin läpinäkyvän kuvan viivoja seuraten joko kynällä tai terävällä tikulla, siirtyivät lyijyviivat vihkoon, peilikuvana alkuperäisestä. Työvihon teko oli hidasta, mutta mielenkiintoista, tarkkuutta vaativaa sekä tekstaustaitoa opettavaa. Luonnontieto oli mielenkiintoisimpia aineita. Koulun havaintovälinekaapin pullossa pirtuun säilötty kyykäärmekin oli nähtävissä lähempänä kuin luonnossa. Mekaaninen havaintolaite näytti pienestä veivistä kiertäjälle maapallon, auringon ja kuun liikkeet kiertoradoillaan sekä niiden suhteellisen koot ja etäisyyden toisistaan. Piirustustunnit poikkesivat joskus toisten koulujen totutuista maisema ja vapaista aiheista. Opettaja toi jonkun esineen, hatun, maljakon, kahvipannun tai pelkän kuutiodesimetrin ja neuvoi tarkasti oikeiden suhteiden mittaamisen, pulpetissa istuen, viivoitinta apuna käyttäen. Oikeiden varjostusten huomaaminen vaati "näkevää silmää" ja pyyhekumin ahkeraa käyttöä. Uutta oli myös neljännen luokan poikien käsitöiden aloitus. Käsityökirjasta valittu työ piirrettiin millimetripaperille, oikeassa suhteessa, mittoineen, kulmakuvin ja työselityksineen, ennen kuin siirryttiin käsityöluokkaan viikottaiselle kolmentunnin jaksolle käsityötaitoja oppimaan. Luuliimalevyjen sulattaminen oli myös uutta. Talvisen aherruksen tuloksena valmistui, hyvissä ajoin ennen kevättä, hankoliitoksella kulmistaan kuumalla luuliimalla vahvistettu, noin metrin levyinen ja puolimetriä korkea, seinään kiinnitettävä hylly. Kummassakin päässä oli peilioviset lokerot,. ja päällä sekä lokeroiden välissä hyllytilaa kirjoja varten. Laulutunneilla uusilla oppilailla oli uutena mieleen painettavana Varsinais-Suomalaisten laulu. Väinölän lapset oli molemmille luokille uutta opittavaa. Laulun sanat olivat kotiläksynä ja muutaman tunnin harjoittelun jälkeen luokasta kuului opettajan säestämänä reipas laulu: Kas Suomenlahdella hyrskyt ja laajat Laatokan veet / ja vuolaan Tornion tyrskyt ja maanselän harjanteet./ Ne halkoo Suomea suurta ne pilkkoo kansaa sen / ne katkovat sammon juurta, ei juurru se uudelleen. Vaan kaikki Väinölän lapset Jo eksyi toisistaan,/ Kuin tuulispäässä hapset, Ne kaik´ ovat hajallaan: Ei Aunus, Vepsä tunne kust´ Eestein kulkee tie,/ Ei Karjala tiedä, Kunne jo Kainuu häipynyt lie. Mut jäljet Väinämön laivan Halk´ aaltojen haimentaa, Ja "viikatteens" yli taivaan Hän vieläkin kuljettaa; Yli Maanselän kaskein sauhun Hän nostavi harmaan pään, Ja kautta kuohujen pauhun ikitietäjän kuuluu ään´. Ja vanhan Väinämön haamu, Se silloin laulavi noin; "Voi sullekin koittaa aamu, Sä kansani onnetoin; Ei viel ois aikasi ilta, Jos heimoushenkeä ois, Vaan syntyä voisi silta, Mi kansani yhteen tois". Monet laulut olivat jo ennestäänkin tuttuja mutta kuorossa mukana oleminen ei ollut aiemmin osunut kohdalleni. Heikonpuoleisen laulunumeron takia taisin olla vaan täytteenä joulujuhlaa varten harjoittelevassa kuorossa. Pari päivää ennen joulujuhlaa kolme poikaa sai mielestään mieluisan tehtävän, hakea joulukuusen lähitalon metsästä. Alueelta ei löytynytkään kaunista kuusta. Oltiin väsyneitä paksussa lumessa tarpomisesta ja otettiin kuusi joka osoittautui parhaaksi, vaikka ei oltukaan löytöön tyytyväisiä, kaiken lisäksi piti opettajan porata reikiä runkoon laitettavia lisäoksia varten. Sekin harmitti, vaikka ei tarvinnutkaan historian tunnilta olla muistelemassa läksyssä olleita vuosilukuja. Yliskulmallakin oli tilaisuus lainata koulun kirjastosta kotilukemista. Alaluokan hyllyssä oli kymmeniä kirjoja, joukossa myös ensimmäinen lukemani lainakirja Ollin oppivuodet. Toinen Olkkalassa lainaamani Seitsemän veljestä oli myös Yliskulmalla lainattavien joukossa. Samaa ensimmäisen ja toisen luokan luokkatilaa käytettiin myös voimistelutilana, kun muuta sopivaa tilaakaan ei ollut käytettävissä. Lähes kaikki voimistelutunneista pidettiin kuitenkin ulkona. Pihalla harrastettiin korkeus ja pituushyppyä. Rohkeimmat uskaltautuivat kokeilemaan tiikerihyppyäkin vaikka riman takana oli vain pehmikkeenä matala santakasa. Kuulantyöntökin ja koripallon peluukin oli tuntien ohjelmissa. Syksyisistä voimistelutunneista osa kului tähkien poimintaan niittopelloilta ja marjastamiseen. Tähkien jyvistä ja puolukoista saatiin keittoaineksia talven varalle. "Jokiskan" toimesta porisikin koulun saunan padassa, vuoropäivinä, erillaiset puurot ja vellit sekä perunalihakeitto. Ruoka kannettiin riskimpien poikien toimesta sisälle, josta keittäjä ja naisopettaja, Elsa Oksanen jakoivat jonossa hakevien lautasille sopivina annoksina. Avatusta luokkien kaksiosaisesta väliovesta alaluokkalaisetkin hakivat annoksensa vuorollaan yläluokan puolelta. Ruokailu tapahtui omissa pulpeteissa, ruokaliinan suojellessa kantta, kotoa tuotujen voileipien ja maitopullosta otettujen painikkeiden kera. Puuropäivinä, meijerin ohi tulleet pojat, kaksi kerrallaan, jäivät meijerille varttumaan separaattorista tulevaa "kurria" ja kantoivat koulun parinkymmenen litran tonkassa oppilaille puuromaidoksi. Hirvenmetsästyksen aikana koulullakin oli "juhlaruokaa". Jahtimiesten lahjoittamaa lihaa oli perunasopassa runsaasti. Toisen kerran opettajan omassa keittiössään valmistama hirvenlihasoosi maistui Jokiskan, saunan padassa keittämien perunoiden kanssa suorastaan juhla aterialta, josta kotonakaan moni ei saanut nauttia. Ruokailuvälineet kannettiin aina isossa pärekopassa saunan pesutupaan pestäväksi. Kova pakkastalvi sai koulunkin kaivon veden vähiin. Yläluokan pojilla oli mieluinenkin tehtävä, hakea tunnin aikana, peltoaukealla olleesta meijerille omalla painollaan menevästä kaivosta, keitto ja astioiden pesuvesi, maitotonkissa. Pyryinen keli vaati vielä pari poikaa vesikelkan vetonaruihinkin työntäjiä auttamaan. Tyttöjen tehtävänä oli puolestaan auttaa keittäjää ruokailuvälineiden ja astioiden tiskaamisessa. Pakkaspäivien välissä oli leudompiakin päiviä, hiihtolatujen tekemiseen ja kilpailujen järjestämiseksi. Lähtöpaikka oli koulun pihalla, josta opettajan puutarhakäytävästä alkoi pitkä ja vauhdikaskin alamäki. Helpon alun ja peltoaukean ylittävä reitti kierteli koulun eteläpuolisessa metsässä mutta maalin ollessa koulun pihalla ylämäki vaati kovan ponnistuksen ja rauhoitti koviakin loppuvedon hiihtäjiä. Koulun kilpailujen tuloksena valittiin Kaurinkosken koululla pidettäviin Liedon koulujenvälisiin kilpailuihin ala- ja yläluokkalaisista joukkueet. Yliskulmalaisten osalta kisat eivät menneet odotetusti, vaikka yhtenä hevoskyytimiehenä oli koulunsa päättänyt, edellisvuoden kakkonen, Pertti Pakula, kannustajana sekä suksien voitelussa auttamassa. Pertti oli myös kyytimiehenä, kun kuljettiin talosta taloon keräämässä suksilahjoituksia armeijalle. Mukavaa oli saada koulusta vapaapäivä, mutta keräystulos oli huono, vain yksi suksipari oli koululle vietäväksi. Kolmen kilometrin koulumatkat tehtiin talvella kelistä riippuen aina suksilla. Viidenkilometrin päässä asunut poika sai jopa nuhteita opettajalta tultuaan joskus postilinjurissa kouluun. Liukas, jäinen keli maantiellä toi vaihtelua koulumatkaan. Jääkenkä puri rouskahdellen hiekoittamattomaan tienpintaan ja kelkka kulki kevyesti. Liukkaan tien päivinä oli välitunnillakin koulun viereisellä Hämeentien mäessä laskijoita ja parin viikon aikana myös saksalaisten halonajoa ihmettelemässä. Pyhällön tienvarteen hevosilla ajettujen halkopinojen viereen ajoivat saksalaiset sotilaat outojen kuorma-autojen jonon ja latoivat jokaisen lavalle halkomotin. Pitkänä jonona siirtyi Turkuun, "pikkuperliiniin", saksalaisten majoitusparakkien lämmitykseen suomalaiset koivuhalot. Useamman auton etupäässä oli vain yksi pyörä ja muutamissa kaksi lähekkäin V asennossa. Ennen näkemättömissä oli ihmettelemistä. Suomalaisten kuorma-autojen rinnalla, kovaa putputusta ja pärinää pitävät vain "motti" kuormana, näyttivät leikkikaluilta. Sotatilasta huolimatta oli seurantalolla hyväntekeväisyysjärjestön viihdeiltamat. Koululaiset saivat järjestön johtoelimiin kuuluneelta naisopettajalta tehtäväkseen ilmoitusten laiton tolppiin ja tienvarsilatojen seiniin tilaisuuden mainostamiseksi. Ohjelmassa koululaisia kiinnosti eniten, isoilla kirjaimilla mainostettu Boakäärme. Kun kotonakaan ei kielletty, luultuun opettajan "hyväksymään" tilaisuuteen menemästä, varsinkin mainosten levittäjät olivat, kovasta pakkasesta huolimatta, seuratalon iltatilaisuudessa katsomassa mahdottoman suurta 7 metristä käärmettä”. Innostusta lisäsi vielä tieto, päivällä linja autossa tulleiden ohjelman suorittajien pitäneen käärmettä kuljetuslaukussa Kaunilan uunin päällä lämpimänä. Seurantalon lämmittäjän piti pistellä kaminaan monta täyttöä klapeja ennen kuin monta päivää lämmittämättä olleen seurantalon sali ja näyttämö lämpenivät käärme numeron vaatimaan lämpötilaan. Seuraavana päivänä, ennen koulun alkua, iltamissa käyneet pienellä ylpeydellä kertoivat kavereille näkemästään, esittelijän kaulankin ympäri kietoutuneesta vaarallisesta kuristajasta, vaikka kukaan koululaisista ei tohtinut, pyynnöistä huolimatta, mennä edes kieltään lipovaa matelijaa koskettamaan. Käärmeen näkemisen tuoma kokemuksen tunne laski heti aamuhartauden jälkeen, kun naisopettaja käski jokaisen seurantalolla olleen nostamaan kätensä ja antoi kovat nuhteet sopimattomaan tilaisuuteen menemisestä, sekä kehotti ottamaan esimerkkiä vastaisuudessa, kolmannella luokalla olleesta pojasta, joka ei moiseen tilaisuuteen lähtenyt. Esityspäivänä poikakin oli tulossa mutta äiti olikin ollut se harkitsevainen ja kieltänyt poikansa tulon, vaikka ensin olikin luvannut. Moitteita ei otettu kovin vakavasti, vaikka ne, ainakin poissa olleiden mielestä, näkemisen erikoisuutta alensivatkin. Ihmeteltiin miksi ei etukäteen varoitettu hyväntekeväisyysiltamiin menemisestä. Miesopettajan ollessa poissa, avaamalla luokkien välisen parioven auki, valvoi ja piti naisopettaja myös kolmannen ja neljännen luokkien tunnit. Jostain syystä, kolmannella luokalla ollut Matti, oli naisopettajan erityisen huomion kohteena. Jos luokasta kuului ääntä tai kolaus ensimmäiseksi Matti joutui epäiltäväksi ja usein syyttömänä seisomaankin. Samalla koko luokka sai kehotuksen ottaa mallia esimerkillisestä käytöksestä, pojasta, joka ei päässyt käärmettä katsomaan. Hänen käytöksensä ei poikennut erikoisesti kenenkään muunkaan käytöksestä, jos ei oteta lukuun pojan taitoja harmonin soitossa, välitunnilla, järjestäjänä ollessa. Monille outoina harmonilla soitettuna olivat Emma, Nikkelimarkka ja Elämää juoksuhaudoissa eikä kulkurin valssin soittokaan tuntunut oudolta ainakaan huonolla sävelkorvalla kuunneltuna. Naisopettajakin oli hyvä ja vaativa opettajana, mutta toisien suosimista kokien, joukossa oli poikia ,jotka keksivät juttujen aiheitakin. Opettajan ostaessa munia kahden sisaruksen kodista, "tiesivät irvileuvat" lasten tullessa ilman munakoria kouluun, talon kanojen lakanneen munimasta ja epäilivät kanojen vaikuttavan "koulumenestykseenkin". Miesopettajan antamia kokkareita tai kehuja ei koskaan koettu aiheettomiksi, eikä jälkipuheitakaan oppilaiden keskuudessa ilmennyt, vaikka kerran moitteita pelkäsimmekin. Meille oli hyvissä ajoin ilmoitettu sunnuntaisesta sotilaspoikien harjoituksista suojeluskunnan talolla, kirkolla. Suojeluskuntapuku päällään, opettaja lähti muutaman koululle tulleen pojan kanssa polkemaan kirkolle, Kun Kilpijoen tienhaarassa ei ollut yhtään mukaan tulijaa poikkesi opettaja tielle näkyvien pesäpallopelaajien luokse. Pelaajilla ei ollut aikomustakaan lähteä mukaan polkemaan kirkolle, eikä opettajan tulokaan mieltä muuttanut, vaan sunnuntaivapaa jatkui pallonpeluulla. Maanantaiaamuna vähän pelkäsimme "tottelemattomuutta" mutta opettaja ei puhunut asiasta sanaakaan, eikä myöskään kehunut sitä poikaa joka jätti pelaamisen ja lähti mukaan harjoituksiin. Miesopettaja hoiti sivutoimenaan koululla, Yliskulman Osuuskassaa. Koulun ovessa olivat kassan aukioloajat, kouluajan jälkeen muutaman kerran viikossa, silti joskus tunninkin aikana saattoi rahantarvitsija koputella luokan ovelle. "Mää olen menoss Turkuun saisko vähän rahaa" Asiakas sai rahaa luokan nurkassa olleesta kassakaapista ja poistui, Turkuun menevää linja-autoa odottelemaan. Osuuskassan johtajana, opettaja, vaikka yleisesti säästämisen tärkeyttä teroittikin ei kuitenkaan ketään oppilaista yksityisesti vaatinut koululla olleen lokeron ottamisesta ja aloittamaan lipas-säästämisen. Kevään lähestyessä kävi selville muutto takaisin Karjalaan tulevan ajankohtaiseksi ennen koulun loppumista. Kun Kirstinälässä ei keväällä -42 ollut koulunkäynnin jatkamiseen mahdollisuutta, sain Liedon Yliskulman kansakoulusta päästötodistuksen tyydyttävillä numeroilla huhtikuun 23. päivä 1942, vaikka viimeisen luokan käyminen jäikin kuukauden normaalia lyhyemmäksi. Päästötodistus tuli Uudellekirkolle postitse maininnalla, niin kuin aikaisemmissa kouluissakin, osallistumisesta Suomen Opettajien Raittiusliiton järjestämiin kilpakirjoituksiin .
Takaisin alkuun
|