Eero Lempiäisen todistus Kiikoisten kunnan Kuorsumaan yläkansakoulusta 1940. |
 |
Vihdin Olkkalan yläkoulun 1-4 luokan oppilaat ja opettaja Reino Ollila kiirastorstaina 1941. |
 |
Sota-ajan keskeytyksissä ollut koulunkäynti alkoi Kiikoisten Kuorsumaan koulussa heti sodan loputtua. Siirto Kiikoisiin joulukuussa tapahtui koulun kautta, siksi koulun tilat olivat tuttuja, mutta oppilaiden joukossa ei ollut ainoatakaan Kirstinälän koululaista. Uudeltakirkolta olleista vain muutama oli tullut näkemätutuksi niin kuin muutama paikkakuntalainenkin. Vaikka ei ollutkaan mitään todistusta, uskoi opettaja sanomaani toisen luokan aloittamisesta syksyllä.
Ainoan opettajan luokassa oli totuttua enemmän hälinää ja liikkumistakin, jota opettaja ei edes tuntunut huomaavan. Jatkossakin tunneilla oli samantapaista vapautta. Läksyjenkin kuulustelu, kotikoulun opettajiin verraten oli lähes olematonta, mutta läksyyn liittyvistä aiheista opettaja kertoili, totuttua paljon enemmän läksyjä antaessaan ja seuraavana päivänäkin. Oppilaiden mielenkiinnon alkaessa herpaantua, haki opettaja kiinnostusta omalaatuisella, näyttelemistäkin matkivilla tempuilla. Mieleen jäävin ja esittäjän "hulluudenkin" epäilyn ajatuksiin tuonutta touhua oli, kun pöytänsä takana istunut yhtäkkiä veti tiukasti ylös kammatun mustan tukkansa silmilleen ja päätänsä tärisyttäen päästi vuohen ääntä matkivan pitkän bää-ää-ää-ään.
Koulunkäynti ei paljoa rasittanut, mutta ei läksyistäkään tainnut paljoa jäädä aivolokeroihin. Kun Uudenkirkon evakkoja alettiin siirtää Lohjan ja Vihdin seuduille, jouduin jättämään toisen luokan toistamiseen kesken. Puolentoista kuukauden kouluajasta huolimatta sain sentään aineita arvostelemattoman todistuksen, poikkeusoloilla mainitun todistuksen ja siirron kolmannelle luokalle.
VIHDIN OLKKALAN KOULUSSA
Nummelan asemalla härkävaunusta purkautuneesta evakkoporukasta osa matkasi kuorma-auton lavalla, keväisen poutailman humistessa matkustajien korvissa, Olkkalan kansakoululle. Oli iltapäivä ja koulu oli jo päättynyt.
Ennen iltaa kaikki perheet oli haettu majoitustaloihinsa. Kun Kuorsumaasta saatu todistus oikeutti pääsyn kolmannelle luokalle ja vain muutama päivä oli enää koulua, kävelin seuraavan kerran koululle syksyllä koulunsa aloittavan velipojan kanssa. Yrjö meni henkilötietolappu kädessään ensimmäisen rakennuksen alakoululuokkaan. Toisen rakennuksen pihassa oli jo muitakin kouluuntulijoita, joista kaksi oli tuttuja Kuorsumaan koulusta ja muutama kesän aikana nähty paikkakuntalainen. Menin rohkeasti toisten joukkoon. Kellon ollessa yhdeksän, tuli vaaleahkoon pukuun pukeutunut mies, tukka siististi sivujakaukselle kammattuna, käskemään kouluuntulijat sisälle eteiseen, josta vähitellen siirryttiin luokkaan.
Keväisiä todistuksia kerätessään ei opettaja sanonut erikoisesta todistuksestani mitään, vaikka vähän pelkäsin , vaan kirjasi kolmannelle luokalle tulevana oppilaana päiväkirjaansa.
Yläkoulunrakennuksen ainoassa luokassa , Reino Ollilan johdolla, pänttäsivät tietoja kaikki neljä vuosiluokkaa , useissa pulpeteissa tyttö ja poika vierekkäin istuen. Aiemmin käytyjen lukuvuosien aikana oli ruokavälitunnin ainoana ateriana eväsleivät ja pullo maitoa. Olkkalankin eteisen naulakoissa riippuvien reppujen evästaskun läpän alta pilkistelivät maitopullot, monet litteät kaarnakorkilliset tai voipaperista käärityllä tulpalla suljettuna. Aloitetussa koulussa kuitenkin eväsleipäkäärö oli aiempaa pienempi, kun koulussa sai pientä ruokarahaa tai tuotujen keittotarvikkeiden vastikkeeksi joka päivä maistuvaa keittoa.
Ruokailu tapahtui alakoulurakennuksen voimistelu- ja poikien käsityöluokassa. Alakoulurakennuksessa asunut Inkeri Edelman johdatteli seinän takana olleet alakoulun oppilaansa samanaikaisesti syömään. Ruokatilana käytetyn käsityöluokan toisessa päässä keittäjä- siivooja valmisti liha- ja hernekeitot sekä ryyni- ja marjapuurot isossa padassa vuoropäivinä. Kahden, viikottain vaihtuvan ruokatuntijärjestäjän tehtävänä oli kymmenen minuuttia ennen ruokailua lähteä auttamaan keittäjää ruokailuvälineiden jakamisessa pöytinä käytetyille höyläpenkeille.
Ruokailuun tultiin hyvässä järjestyksessä, repuista otetut eväät mukana. Kun kaikki olivat tulleet omille paikoilleen, ristittiin kädet ja vuorossa ollut ruokailija pyysi, niin kuin edellisissäkin kouluissa, "Herra siunaa ruokamme Amen", ennen kuin istuttiin penkeille.
Normaalisti välitunti oli Olkkalassakin viisitoista ja ruokatunti kaksikymmentä minuuttia. Ruokatuntijärjestäjien, keittäjän avustaminen ja astioiden kokoamisessa, tiskauksessa ja kuivaamisessa vei välitunnin lisäksi vielä kymmenkunta minuuttia vielä alkaneesta tunnistakin. Keittäjä huolehti höyläpenkkien pyyhkimisen ettei keskiviikkoisin, kahdeksalta alkaneen seitsemäntuntisen päivän kahdella viimeisellä tunnilla höylättyjen töiden pinnat tärveltyneet murusista ja rasvatahroista.
Lähes koko lukukausi oli jäänyt väliin käsityön teosta, Kuorsumaassa ei edes lyhyeksi jäävän lukukauden takia edes aloitettukaan. Reino Ollila antoi kaikille kolmasluokkalaisille ensimmäiseksi työksi kuusenjalan tekemisen. Kahden kappaleen höyläys poikkesi ensiluokalla saadusta opista niin, että kappaleet katkaistiin muutaman sentin lopullista pituutta pitemmiksi, silloin ei tarvinnut olla kovin tarkkana höylätessä päiden pyöristymisestä. Kun kappale katkaistiin lähelle määrämittaa, kappale tuli päistäänkin tasapaksuiseksi. Katkaistun kappaleen päätkin oli helpompi saada suoraan kulmaan koulussa olleella apuvälineellä. "Jikissä", kädellä kiinnipidetty kappale oli suorassa kulmassa oikaisuun käytetyn höylän pohjaa vasten. Höylällä oikaistu pää tuli joka suuntaan suoraankulmaan. Hyvän työn vaatimus jatkui viilalla ja santapaperilla tehdyssä viimeistelyssäkin, ennen kuin nimellä varustettu kahtena kappaleena paketoitu työ laitettiin käsityöluokan kaappiin odottamaan kevättä. Kottaraisen pöntön teko oli jo kotona värkättynä tuttua puuhaa, mutta käsityötunnilla se olikin "millimetrihommaa".
Molemmilta puolilta tasapaksuiseksi höylätyistä laudoista tehdyn pöntön soikean lentoaukon tekeminen vaati aikaa ja tarkkuutta. Viiden sentin korkeudelle sivulautojen alapäähän tehtävät lovet ja loviin sopivan ulosvedettävä pohja, viiden sentin etupaloineen oli myös kovan työn takana, ennen kuin pohja oli helposti ulos vetettävissä ja linkulla suljettavana. Etuviistoon ylös tullut kattolauta piti sopia niin tiiviisti seinälautoihin ettei raoista näkynyt valonpilkahduksia. Ennenkuin parikymmen senttinen, istumaorsi oli viilattu tasaisen paksuksi, hiottu sileäksi ja liimattu lentoaukon alapuolelle, olivat lukukauden käsityötunnitkin jo vähissä, eikä uutta työtä enää aloitettu, koska oli tiedossa, ettei koulu jatku syksyllä Olkkalassa.
Sateisina voimistelutunteina höyläpenkit nostettiin luokan toiseen päähän päällekkäin. Silti ei tilaa ollut kovinkaan paljon. Puolapuiden ja penkkivoimistelun lisäksi katosta riippuvat kaksi kiipeilynarua olivat ahkerassa käytössä. Kirstinälän puisissa kiipeilytangoissa saadulla kokemuksella, katon koskettaminen kiipeilykilpailussa ei tuottanut vaikeuksia. Ujous sensijaan rajoitti täydellä innolla mukana oloa, niinä voimistelutunteina jotka pidettiin alakoulun luokassa, piirileikin tapaista liikuntaa harrastaen. Olin arka hakemaan tyttöjä piiriin poikien piirivuorolla.
Mäenrinne ja ahdas piha rajoittivat pallopelien peluuta, mutta korkeus- ja pituushyppy sekä kuulantyöntö pojilla ja tytöillä naru- ja ruutuhyppely sujuivat keväälläkin aikaisin ison kuusen pitkien oksien suojassa puuvajan ja voimistelupuomin vierellä. Kirstinälässä ei juoksukilpailuja harrastettu, mutta Olkkalassa valmistauduttiin myös koulujen välisiin urheilukilpailuihin. Pikamatkan harjoitukset ja karsintakilpailut pidettiin koulurinteen alapuolella olleella Vihti- Karkkilan maantiellä. Samalla maalipaikalla oli läheisellä yksityistiellä kiertäneen tuhannen metrin lenkinkin maali. Karsintakilpailuissa sijoittuneena matkasin muun joukkueen mukana kuorma-auton lavalla Ojakkalaan puolustamaan oman koulun mainetta tuhannen metrin juoksussa Vihdin koulujenvälisissä yleisurheilukilpailuissa. Muut lajit suoritettiin koulun kentällä, mutta kilometrin juoksijat seisoivat kylätiellä pitkänä jonona, numerolaput rinnassa. Kun puolen minuutin välein lähteneet juoksijat tulivat maaliin, alkoi ajan ja sijoitusten laskijoilla pitkään jatkunut aikojen ja pisteiden laskeminen. Hiihtäminen, riittävän lumikelin tultua, oli voimistelutuntien pääaiheena, kun valmistauduttiin koulujenvälisiin hiihtoihin. Kirkolla pidetyissä kisoissa olivat sukseni ensikertaa kiinni hiihtokengissä siteillä. Koulukaverilta ostetut olivat enää harvojen käyttämät, hiihtokengän kärjen yläpuolelta remmillä kiristettävä Mono-siteet. Hyvin sukset pysyivät jalassa ja luistivatkin, vaikka toisen suksen kärki oli pellillä paikattu ja vahvistettu päältä ohuella laudanpalalla.
Monta viikkoa meni ennen kuin aloin päästä jyvälle kolmannen luokan laskutehtävissä, menetettyjen toisen luokan koulukuukausien takia. Samoja harmeja kärsivät toisetkin evakko-oppilaat, mutta opettajan huomattua vaikeudet, asia alkoi korjautua perusteellisella laskuihin paneutumisella, Opettaja antoi jopa laskutehtävänsä suorittaneille, opastaessaan vielä laskuja vuntsivia, tuloskirjansa oikean tuloksen tarkistamiseksi. Asia, joka oli täysin uutta. Kotilaskuja varten oli monella Vihdin kirjakaupasta ostettu tuloskirja, josta oli ainakin apua laskutehtävissä jälkeen jääneelle. Kinkkisissä laskuissa oli tehtävä monia laskemisia ennen kuin lasku oli vihkoon laskettavissa ja tuloskirjan mukainen. Lasku oli oltava oikealla systeemillä laskettuna, sillä opettaja tarkasti tuloksen ja laskutavan.
Alkulukukauden heikosta, kolmannen vuosiluokan, laskutaidosta huolimatta ei laiskanläksyllä tarvinnut istua kuin kerran, sekin oli kieliopista ja koko luokan kanssa. Laiskanläksy venyi aika pitkäksi ennen kuin jokainen pystyi laskettelemaan sijamuodot kakistelematta.
Uutena oppiaineena tulivat luonnontieto sekä mittausoppi ja aikalaskut sekä historia. Luonnontietotuntiin liittyen kertoili opettaja tulleesta vaatetavaran säännöstelystä. Kun vaatekortteja sanottiin pistekorteiksi niin meillä aletaan vaatettamaan pisteillä, Kun saksalaiset tekevät jo lasista vaatteita. Vaatteet eivät ole silti läpinäkyviä vaan lasikuiduista kudottuja. Luonnontietoon liittyvällä terveysopin tunneilla tuli kaikille selväksi raittiin ilman tärkeä osuus terveydelle. Jokaisen olisi hyvä ainakin kerran päivässä puhdistaa alimmatkin keuhkorakkulansa muutamalla perusteellisella tyhjäksi puhalluksella ja raittiilla ilmalla täyteen vetämisellä. Tupakan epäterveellisyyttä korostettiin laskentotunnillakin laskemalla mitä tupakanpoltto ja sytyttämiseen tarvittavat tulitikut tulevat vuoden aikana maksamaan. Summasta kertyi arvaamaton markkamäärä.
Uskonto oli ulkoläksynä, mutta historiasta riitti omin sanoin kertominen, vaikka vuosiluvut olikin ehdottomasti muistettava. Laulutunneilla harjoiteltavat ja ulkoläksynäkin olleet olivat useimmat tuttuja. kirkollisiin juhlapäiviin liittyviä virsiä sekä Oi Kuningasten Kuningas ja Sun kätes herra voimakkaan suo olla turva Suomenmaan. Muistilokeroihin jouduttiin painamaan Uusmaalaisten, ja Karjalaisten laulun lisäksi Satakuntalaisten laulun sanat. Kertauksena olivat Maamme ja Ateenalaisten laulu sekä Oi kallis Suomenmaa ja Vala. Laulutuntien aikana myös Hurtti Ukko sekä Pajalaulu tulivat laulettua vuodenaikoihin liittyvien laulujen lisäksi.
Kerran opettaja puhui Sillanpään marssilaulusta, mutta nuottien puuttuessa ei voitu sitä opetella. Kun seuraavaksi laulutunniksi toin sedältä tulleen postikortin, jonka kuvapuolella oli laulukirjan tavoin nuotit ja ensimmäinen säkeistö ja osoitepuolella muut, alkoi laulutunneilla kuulua harmonin säestyksellä: Kotikontujen tienoita tervehtien tämä laulumme kaikukoon.
Hyvissä ajoin alettiin valmistautua joulupuun, vihtiläisittäin kuusijuhlan lauluihin, näytelmään ja muuhun ohjelmaan. Samanaikaisesti alkoivat myös joululehtien tilaajat kiertää eripuolella koulupiiriä. Kun Kirstinälässä oppilaat saivat tilata opettajalta, muutamasta valikoiden, joululehtiä itselleen ja vanhemmillekin, Olkkalassa oppilaat saivat Otavan, pääasiassa joululehtiä esittelevän, kuvitetun lehtisen ja tilauslistat. Tilauslistan ottaneet keräsivät tilauksia, jokainen sovitulta alueeltaan. Opettaja toimitti tilauslistat kustantajalle ja otti vastaan hyvissä ajoin ennen joulua tulleet lehdet. Kun lasten suosimat: Pääskysen joulukontti, Antti Puuhaara ja Rymy Eetu sekä monet aikuistenkin valitsemat lehdet oli toimitettu perille ja rahat kerätty, saivat "asiamiehet" Otavan myyntipalkkiota opettajalta, osan mennessä koulun tarpeisiin.
Näytelmäharjoitukset vaativat useita kertoja jäämään koululle iltahämäriin asti, ennen kuin kuusijuhlassa pääsimme esittämään joulupukin huolia ja kiireitä jouluaattona. Näytelmässä esitin joulupukin pirttiin uteliaisuuttaan tullutta poikaa, joka tulonsa syyksi ei osannut keksiä muuta kuin hakevansa kadottamaansa housunnappia.
Joulunjälkeisessä ainekirjoituksessa jouduin kirjoittamaan "satua", kun aiheena oli: Mitä sain joulupukilta. Kuunneltuani monien kavereiden kertomuksia monista joululahjoista, en halunnut olla muita huonompi ja kirjoittaa ainoastaan yhdestä, kumisesta, vähän tikkuaskia suuremmasta kuorma-autosta, vaan annoin musteella kirjoitetussa aineessa toiveeni ja mielikuvituksenkin toteutua vihkon sivuille. Onnekseni kirjoitukseni ei sattunut osumaan luokalle luettavaksi. Silloin olisi valheeni paljastunut, kun samalla luokalla ollut majoitustalomme tyttö tiesi tarkasti, ollessamme talon puolella jouluaattoa viettämässä, mitä pukki minulle "korvikekaramellien" lisäksi kaivoi pussistaan.
Täysin uutta oli kouluradio sekä pankkilipas. Syksyllä opettaja jakoi kouluradiovihot jonka kuvista ja kirjoituksista seurattiin etukäteen ja radiotunnin aikana ohjelman aiheita. Valitun radiotunnin alkaessa opettaja kytki luokassa olleen "kovaäänisen" seinässä olleeseen johtoon ja kävi asuntonsa puolelta avaamassa radionsa. Ohjelmia seurattiin mielenkiinnolla ja vastailtiin lähetyksen lopussa tehtyihin kysymyksiin.
Luokan takaseinän hyllyllä oli musta pankkilipas. Lippaan päällä oli säästöaukon vieressä säästäjäoppilaan nimi. Aukosta pudotettu raha meni parin tulitikkulaatikon kokoiseen lokeroon. Silloin tällöin ruokitut lokerot saivat täydennystä parhaiten kouluruokailun maksupäivinä, ylimääräisistä kolikoista. Määräajoin opettaja vei lokerolippaan pankkiin tyhjennettäväksi ja säästöt merkittäviksi oppilaan pankkikirjaan. Olin niiden joukossa joiden nimi puuttui lippaan kannesta. Vaikka sainkin muutaman kympin joululehtien "asiamiehenä" ei opettajakaan vaatinut niitä lippaaseen pudotettavaksi.
Eräänä päivänä yllätyin, kun opettaja kysyi tunnenko Joel Lempiäisen. Tunsinhan minä. Hän oli talvisodan aikana ollut samassa rannikkotykistörykmentti II :sen joukko-osastossa kuin setänikin, Koiviston Saarenpään linnakkeella. Opettaja innostui kyselemään sedän asuinpaikkaa ja kuulumisia sekä toivoi tapaavansa hänet, kun tulee meille käymään. Talvella sotakaverit tapasivat ja juttua ja muistelemista riitti. Opettajan sotilasarvokin tuli selville kun eräänä aamuna luokkaan tuli luutnantti. Parin tunnin jälkeen luutnantti lähti pyörineen kirkolle ja opetusta jatkoi opettajaa vuosia vanhempi harmaapäinen rouva, eläkkeellä ollut koulun entinen opettaja.
Kotona oli totuttu, että kaikki "pitävät" pyhää. Ei edes kauniillakaan touko- tai heinäaikana ketään nähty peltotöissä. Vihdissä oli toisin. Kirkkoon tai entisiä naapureita katsomaan mentäessä muonamiehet ahersivat, pyhästä huolimatta, asuntojensa ympärillä olleilla viljelyksillään. Sitä muonamiesjärjestelmästä tietämättöminä ihmeteltiin. Asioista tietämättömän kolmasluokkalaisenkin oli helposti aistittavissa kotiseudun kyläelämästä poikkeavan ilmapiirin kartanon omistajien ja muonamiesten perheiden välillä.
Koululaisten kesken poikkeavaa ilmapiiriä ei huomannut. Kartanon, tiilitehtaan ja sahan työläisten ja johtajien sekä muonamiesten ja maanviljelijöiden jälkeläiset leikkivät ja kujeilivat keskenään ja evakkolasten kanssa tasavertaisina. Vetivät talvella isohkolla A: n muotoisella lumiauralla koululle tulevaa tietä ja polkuja pyryjen jälkeen auki kinoksista. Vuorollaan tuotiin havuja koulun rappusten eteen, tarkoin opettajan ohjeiden mukaan. Oksia ei saanut katkaista rungon juuresta, ettei kuusen kasvu kärsisi.
Jokainen joutui kantamaan puita keittolaan, luokan puulaatikkoon ja välillä opettajankin keittiöön. Satunnaisesti tuli joskus jonkun oppilaan tehtäväksi tarkastaa koulun puutarhassa ollut sademittari, opettajan pitämää tilastoa varten. Ikkunaruudussa olleen lämpömittarin kohdalla istuneelle Sirkka Wikströmin oli tehtävänä sanoa joka aamu lukema opettajalle päiväkirjaan merkittäväksi. Jaakolla taas oli lähes joka päivä hommanaan hakea, maantien laidassa, saunan seinässä, olleesta lukitusta laatikosta, välitunnin aikana opettajalle tuleva posti. Viereisen laatikon postin haki alakoulun opettaja Inkeri Edelman aina itse välitunnin aikana. Yläkoulun opettajan puheista oli aistittavissa, alakoulun opettajaa, työtä ja oppilaitakin kohtaan tuntemaa aliarvostusta. Kanssakäyminenkin tuntui olevan aika vähissä ja virallistakin. Monen oppilaan, varsinkin muonamiesperheiden, ensimmäisellä luokalla, olleet "iso Esko" ja pienikokoinen Aku Lindroos, jos läksy ei luistanut, saivat kuulla kuuluvansa vielä alakoulun opettajan opetettaviin.
Kiirastorstaina 1941 koulupäivän päätteeksi kokoonnuttiin koulun pihalle valokuvaan. Opettaja seisoi oppilaiden takana ja rouva, rappusilla seisten, ikuisti kamerallaan lumisella pihalla seisovat. Koulukaverit lähtivät kotiin pääsiäisen viettoon, mutta minulla oli edessä vielä elämäni pisin yksin tehtävä linja-automatka.
Perheemme oli muuttanut parisen viikkoa aiemmin Lietoon. Vajaa aikaisen toisen luokan kokemuksien takia isä ja äiti eivät halunneet enää kolmannen luokan lopussa koulun vaihtoa. Majoitustalomme ylöspidossa, omissa sokeri- ja voiannoksissa ollen , jatkoin koulunkäyntiä Olkkalassa. Etukäteen vanhemmat ja opettaja sopivat, että saan päivällä pidennetyn pääsiäisloman ja lähteä kiirastorstaina koulun loputtua Lietoon. Kun Helsinki-Vihti-Somero-Turku linja-auton tuloon Vihdin kirkolle oli parisen tuntia ja opettajakin oli tulossa kirkolle, menin hänen pyynnöstään, koulun eteisestä asunnon puolelle, arastellen, suoraan valmiiksi katettuun ruokapöytään, tuntematta "herrasväen" ruokailutapoja. Kaikesta huolimatta ruokailu sujui kuitenkin osaltani "normaalisti" ja terveysopin tunnilla puhuttu ruokailutapa: Juoda maito vasta ruokailun päätteeksi, toteutui sillä kertaa. Liekö opettaja huomannut opin perillemenon, se ei ainakaan tullut selville. Eikä kouluasioista puhuttu kirkolle kävellessäkään.
Someron-linjan auto tuli aikanaan ja pysähtyi Kilpisen kahvilan luona viittoilevien kohdalle. Auto oli tupaten täynnä, mutta opettajan ilmoitettua rahastajalle, että poika vain tulisi kyytiin ja Lietoon saakka. Pääsin tunkemaan reppuineni parhaalle näköalapaikalle, kuljettajan penkin selkänojan taakse, turvana rahastajan opettajalle antama lupaus jättää poika pois Kilpijoen tienhaarassa vaikka vastassa olijat eivät autoa pysäyttäisikään. Ennen Someroa auto tyhjeni sen verran, että sain istumapaikankin. Someron autoasemalla oli tuttu nainen Katri Reiman odottamassa autoa. En kuitenkaan poistunut paikaltani, eikä Katri huomannut minua auton ikkunassa. Käytävän vierestä oli tilaisuus tiirailla auton valojen näyttämälle tielle ja erään mäen päällä huomasin kolme autoa odottavaa. Kun rahastaja sanoi tultavan Kilpijoen tienhaaraan, kömmin eteen ja tunsin heti äidin ja isän auton valokiilassa. Kolmaskaan henkilö ei tullut autoon, vaan asuintalomme karjanhoitaja, Äyräpään Kyläpaakkolasta kotoisin ollut Siiri Vanhanen oli lähtenyt vanhempieni seuraksi iltakävelylle. Pääsiäisen jälkeisenä arkipäivänä, tiistaina, oli kaunis aamu, kun puoli seitsemältä Turusta lähtenyttä autoa oli odottamassa myös Saima Pusa. Autossa oli nyt vara valita paikkoja. Istuimme Saiman kanssa vierekkäin linjurin huristellessa kohti Helsinkiä. Kilpisen kohdalla jäin pois, Saiman jatkaessa matkaa asuin- ja työpaikkaansa Nummelaan.
Ennen koulun loppumista kävelivät kaikki yläkoululaiset koulupäivänä kirkkoon ja sankarihaudalla pidettyyn kunnan koululaisten tilaisuuteen. Ennen kesälomaa koulu suoritti osuutensa Suomi- Ruotsi maaottelumarssissa. Ikäisteni matka oli kymmenen kilometriä kävellen suoritettuna, merkkiin oikeuttavassa ajassa. Ensimmäisellä yrityksellä sain osuuteni suoritettua ja lunastaa rintapieleeni Maaottelumerkin ja pisteen Suomelle.
Toukokuun 24. päivä olin taas kävelemässä Vihdin kirkolle. Koulu oli loppunut mukavasti, evakoille uhattu "selkäsaunakin", viimeisenä koulupäivänä, ei lämmennyt. Liekö syynä sitten ollut joku "kielikello", joka oli asiasta vihjannut opettajalle, "Selkäsaunan" antaja menetti näyttelemänsä nyrkkiraudan opettajalle paria päivää ennen koulun päätöspäivää, eikä erotessa asiaa enää kukaan tainnut enää muistaa.
Taskussa oli joulusta parantunut todistus, neljännelle luokalle siirtämisestä ja maininta raittiuskilpakirjoituksiin osallistumisesta. Kirkolla, osuusliike Auran takana olleen meijerin seinän vierellä oli majoitustaloni, Murroin maitokannujen mukana tullut pahvilaatikko, joulukuusen jalka ja kottaraisen pönttö siirrettäväksi Turkuun menevään linja autoon, Kilpijoen tiehaarassa vastassa oleville luovutettavaksi.
Välittömästi Turun auton mentyä nousin apteekin edestä Helsinkiin menevään autoon. Vihti, majoitustalomme ja Olkkalan kouluvuosi jäivät muistojen joukkoon. Olin matkalla Helsinkiin, sedän perhettä tapaamaan ennen Lietoon menoa. Matka sujui mukavasti, autossa oli tilaa, ja helsinkiläisiä maaottelumarssijoita käveli vastaan. Setä odotteli linja-autoasemalla vaikka olisinkin osannut hakeutua Lauttasaareen menevään, helsinkiläisten kutsumaan, hienolta tuntuvan nimiseen linja-autoon, - Bussiin.
Jatkuu
Takaisin alkuun