Evakkopoikana eri kouluissa
Kirstinälän kansakoulun oppilaita keväällä -37. Eero on viides oikealta alarivissä.
Muistoja alakoulun ensimmäiseltä ja toiselta luokalta
Joulupuu ja kevätlukukausi
Koulualueen kartta
MUISTOJA ALAKOULUN ENSIMMÄISELTÄ JA TOISELTA LUOKALTA
Uudenkirkon Kirstinälän kansakoulu sijaitsi kylän koillis kulmassa, piikkilangalla aidatulla noin hehtaarin suuruisella tontilla.
Kulku koulun alueelle tapahtui kahdesta portista. Molemmat pystylaudoin tehdyt, olivat kaksiosaisia, leveämmän osan molemmille sivuille avautuneet mahdollistivat leveämmän liikenteen ja opettajan henkilöauton ajon koululle ja vieressä ollut pienempi portti jalan ja pyörällä kulkeville. Kulku tapahtui pääasiassa kylän puolelta, etelä reunasta. Punaisen portin ja tolppien valkoiset päät korostivat vielä siistiä sisäänkäyntiä koululle. Länsireunalla, kirkolle menevän tien varressa oli samanlainen portti. Koillisreunalla oli vielä kapea, maalaamaton portti, Leistilän suunnalta oikopolkua tulevia koululaisia varten.
Etelä portista tullessa, parinkymmenen metrin päässä, vasemmalla vajaan metrin korkuisella lohkokiviperustalla, oli koulurakennus. Vaaleanruskeat kulmalaudat ja ikkunapielet erottuivat selvästi vaaleaksi maalatusta seinäpinnasta. Kirkolle menevän tiensuuntaisen rakennuksen eteläpäässä olivat opettajan asuinhuoneet, keskellä kaksi luokkaa vierekkäin ja pohjoispäässä, alakoululuokka joka toimi myös voimistelu ja käsityöluokkana. Oppilaiden kulku luokkiin tapahtui ylä ja alakoululuokkien välissä olleen ”tampurin” kautta. Ulko-ovea vastapäätä oli pieni, pääasiassa alakouluopettajan välitunneilla käyttämä opettajain huone. Tampurissa olivat naulakot hattuhyllyineen yläkoululaisille, kun alakoululaisten reput ja vaatteet olivat luokan puolella, puolapuihin laitetuilla naulakoilla. Voimistelutuntien ajaksi ne oli helppo nostaa opettajan ”kadetterille”.
Eteläisestä portista tullessa vasemmalla, alkoi kirkkotien ja opinahjon välissä, sen pohjoispäähän jatkunut opettajan puutarha omenapuineen ja marjapensaineen. Oikealla puolella oli kasvimaata ja koulurakennuksen päädyn suuntaisena maakellarin kumpu sekä pitkä talousrakennus. Rakennuksessa oli autovaja, navetta opettajan lehmille ja talli hevoselle sekä rehuvaja, jatkeena tyttöjen, poikien ja opettajan ”huussit” ja kalustokatos
Talousrakennuksen itäpäästä muutamia metrejä, koulurakennuksen suuntaisena oli hirsisauna. Jonkun matkan päässä, samansuuntainen puuvaja ja ”potattikuoppa”. Maakuopan sadevesisuojana oli räystäiltään maanpinnan tasalla oleva loiva pärekatto Punaiset ulkorakennukset, valkoisin pihtipielin muodostivat koulurakennuksen kanssa, pohjoispuolelta vapaan U muotoisen pihan jonka keskellä oli valkoinen lipputanko. Saunan ja halkovajan takana oli tontin sivun mittainen, opettajan viljelemä peltosarka.
Ennen vuosisadanvaihdetta perustetussa koulussa toimi useita opettajia lyhyinä jaksoina. Nelisen vuotta oli opettajana tunnettu, Uudenkirkon kylistä kansanperinne tietoa kerännyt ja rakennuksista piirustuksia tehnyt, Samuli Paulaharju. Vuonna 1907 koulu muuttui kaksiopettajaiseksi. Matti Saariston kanssa samanaikaisesti tullut naisopettaja oli virassaan vain muutaman vuoden. Uutta naisopettajaa valittaessa Matilla oli esitettävänä oma ehdokas. Opettajan ehdokas tulikin valituksi ja valintaan osallistuneen kyläläisen ennustus: ”Myö valittii Matile akka”, piti paikkansa. Helmi Härkösestä tuli myöhemmin rouva Saaristo.
Koulu toimi alakoulun osalta ”supistettuna”, kahdessa eri paikassa. Vuonna 1936 saavuttaessani oppivelvollisuusiän, koulu toimi syyslukukauden Haapalassa Määttäsen isossa tuvassa ja kevätlukukauden alettua tammikuussa, koulupiirin itä ja pohjoispuolen alakoululaiset, – 29 syntyneet lapset aloittivat koulunsa kaikki Kirstinälän koululla.
Tammikuisena kouluun meno aamuna seurasin pihalla, jännittäen päivän tulevia tapahtumia, kun isän valmistautui metsäajoon. Hevosen ollessa valmiina lähtöön kyykistyi isä viereeni, veti pojan syleilyynsä ja kysyi: ”Määt sie mielelläis kouluu”. Kun vastaus oli myönteinen, teroitti isä koulunkäynnin tärkeyttä ”muista sit painaa opetettavat asiat mieleheis” ja välttämään liiallista ”telmämistä”.
Vaikka koulu ja opettajat, sekä ”Juoseppilaisiil” vuokralla asunut alakoulun opettaja Senni Klemetti olivat tuttuja jännitti kuitenkin kouluun menossa opettajien tapaaminen.
Monet koulunsa aloittavista olivat ennestään tuttuja ja hakeutuivat omiin ryhmiinsä, arkaillen yläkoululaisten uteliaisuutta, odotellessaan opettajan sisääntulokutsua. Sisään mentäessä rapuilla syntyi tungosta, jota vielä lisäsi kiinni ollut parioven puolikas. Arkailtavaa tungosta oli myös ”tampurissa” (eteisessä) vaikka alakoululaiset menivätkin suoraan omaan luokkaansa. Ensimmäisinä päivinä lähes kaikilla oli arkuus vaivana ja opettajan antamia ohjeita ja neuvoja kuunneltiin syvän hiljaisuuden vallitessa.
Jokainen sai oman ”pulvetin” puolikkaansa joissa pojat ja tytöt istuivat pareittain. poikkeuksen tekivät samasta perheestä samalla luokalle tulleet lapset. Jos jaon tai myöhemmin liian ”eläväisyyve” takia pojat joutuivat tytön viereen istumaan se oli hävettävää ja kiusoittelun aihekin.
Viikoittain pulpettiparit toimivat järjestäjinä, huolehtimalla välitunnin aikana, ikkunan auki pitämisestä ja tarvittaessa taulun puhtaaksi pyyhkimisen sekä kerran viikossa sen perusteellisen puhdistuksen, ”pesemisen” märällä sienellä, niin että viikon aikana kertyneen harmauden alta paljastui taas tasaisen musta taulu.
Yläkoulun järjestäjien huolena oli tulo kouluun ennen yhdeksää. Ensimmäisenä tehtävänä oli, rappujen ylätasanteella, seinän kulman ulokelaudassa riippuvan, keskikokoisen kukkaruukun muotoisen ”vellikellon” soittaminen. Kun järjestäjä otti kiinni kellon kielenpäässä olleesta remminpätkästä ja kalkutti kieltä pronssiseen laitaa vasten viisi kertaa, tiesivät kauvenpanakin tulevat kellon olevan viittä vaille yhdeksän, eikä koulun pihaan tulokaan ole enää liian aikaista. Jos kello kalkatti pitempää oli jo kiire ja sisään menon aika. Pitempi soitto, usein hätäinenkin kalkatus, kutsui myös välitunnilla olevat sisälle.
Muutaman aamun jälkeen meno aamuhartauteen sujui jo hyvässä järjestyksessä. Yläkoulun ensimmäisen ja toisen luokan oppilaat seisoivat pulbettiensa vieressä, kun kolmannen ja neljännen luokan oppilaat, tampurin kautta kiertäen, olivat asettuneet jonoon ikkuna ja takaseinän puolelle oli alakoululaisten vuoro marssia jonossa tampurin läpi suoraan kahden uunin puoleiselle seinustalle riviin, yhteiseen aamuhartauteen. Urkuharmonin säestyksellä lauletun virren ja opettajan lukeman rukouksen jälkeen jonot tekivät täyskäännöksen ja poistuivat hyvässä järjestyksessä luokkiinsa.
Hyvässä järjestyksessä marssittiin myös välitunnille, alakoululaisten hakeutuessa pääosin omiin ryhmiinsä, alakoulun puoleiseen päätyyn, jossa uusia koululaisia kiinnostivat myös kiipeilytangot. Kahden tukevan petäjän välissä oli kymmenkunta, noin kolmisen metriä pitkää, puolen metrin välein olevat tankoa, tukevaan ala ja yläparruun kiinnitettynä. Kumisaappaat, varsinkin kahta tankoa kiivetessä, olivat lyömättömät apuvälineet. Kuminen varsi otti molempiin tankoihin hyvin kiinni ja käsillä vetäen pääsi vierekkäisiäkin tankoja käyttäen hyvin yläorren päälle mutta parrulla kävelyyn ei jokaisen rohkeus riittänyt edes yläkoulun pojilla.
Kun jonkun aikana oli opeteltu kirjainten ja numeroiden tuntemista taululta ja paperille kirjoittamalla, jakoi opettaja jokaiselle ensiluokkalaiselle omat, ihan uudet aapiset. Kirjan saaminen tuntui mahtavalta ja toi arvostusta koulunkäyntiin, kun kaikki saivat uuden aapisen, vanhojen ja monien käyttämät yksiväristen jäätyä pois käytöstä. Se oli odotettu suuri päivä. Painovärin tuoksuinen, värikuvitettu kirja oli aarre jonka kannet oli opettajan vaatimuksesta peitettävä suojapaperilla, ennen kuin se vietiin kotiin nähtäväksi. Jokainen toi paperia ja opettajan opastuksella, kellertävät moniväriset aapiskukkokannet peitettiin ja suojattiin likaantumiselta. Monista suojapapereista sai tavata Yhteishyvän tai Karjalan kirjoituksia. Vähitellen kun kaupasta tuodun paketin päältä oli jokaisen kotiin saatu harmaata tai ruskeaa käärepaperia, näkyi jokaisen nimikin selvästi yksivärisessä kansipaperissa, kunkin omalla käsialalla, tai tikkukirjaimin kirjoitettuna. Laskukirjan edellinen käyttäjä oli jo laskenut kirjassa olleet molempien alakoululuokkien laskut sekä tehtävät ja siirtynyt yläkouluun. Uudet suojapaperit saanut kirja oli taas siisti alkavien koululaisten käytettäväksi
Laskuopin suojapaperitkin jokainen toi kotonta mutta laskuvihon ja mallikirjaimisen harjoitusvihkon kannet saivat suojapäällyksen opettajan jakamasta ”retliini” sinertävästä paperista. Suojasta huolimatta kansien kulmat tuppasivat käpristelemään. Kun suojapaperin alle kulmiin, laitettiin pala jäykempää paperia kulmatkin pysyivät siistinä. Kotoa tuotu virsikirja sai, opitun suojapaperin laiton tuloksena, kotona laitetut kannen päälliset.
Päältä avattavan upouuden pulpetin kannen alla säilyivät, hyvässä järjestyksessä, vihkojen, aapisen, laskukirjan ja ruokaliinan kanssa, lähes jokaisella ollut jonkinlainen kynälaatikko, joko yksikerroksinen lukollinen tai kaksikerroksinen, päälikannella lukittava. Vieruskaverilla Kolin Ollilla oli kuitenkin kaikkein ”paras”, yläkoulusta päässeen veljensä tekemä, maalaamaton mutta erikoisella rautalanka avaimella avattavalla salalukolla varustettu penali. Ruokavälitunnin alettua jokainen haki repustaan eväät. Lähes aina kaksi voileipää vastakkain paperiin käärittynä ja maitopullo repun päällistaskusta. Evään päällisenä voipaperi oli harvinaista, mutta useampi Karjalan tai Yhteishyvän sivuja suojasi kirjoja rasvaläikiltä. Maitopullona oli jo muutamilla ”patenttikorkkinen” limonaatipullo kun toisilla oli litteä apteekista tullut ”roppipullo” kaarna tai paperista kierretyllä tulpalla varmistettuna.
Ensimmäinen suurempi käsityö alkoi syksyllä, kun opettaja jakoi eriväriset kiiltopintaiset paperiarkit. Arkit oli valmiiksi viilletty puolensentin suikaleiksi niin että arkki oli reunoiltaan ehjä. Kun saman levyisillä, erivärisillä, suikaleilla pujotettiin arkkiin ”kuteet” valmistui aikanaan kaunis, kirjava, paperiliina. Useammalla käsityötunnilla tehty, nimellä varustettuna työ säilyi koulun kaapissa kevään ”tutkintoon” saakka.
Tavaamisen harjoittelu alkoi aapisen ja kotiläksyn myötä. Kirjaimet kaikki oppivat nopeasti, joillakin tavaaminenkin sujui heti auttavasti ja toisilla hitaanlainen ”suoraan lukeminenkin”. Onneksi luokalla ei ollut Yrjöä, hän olisi varmaan saanut kestää, aapisen Y kirjaimen sivulla olleesta tavattavista sanoista ”Yrjö on mörökölli”, monta kiusallista hetkeä.
Helvi Puntilta suoraan lukeminen sujuin kuin ”vettä vaan”. Kun laskentokaan ei tuottanut vaikeuksia siirrettiin Helvi toiselle luokalle ja toisluokkalaisten riviinkin istumaan. Saattoi olla että hän oli muita ensiluokkalaisia vanhempikin.
Kevääseen mennessä kaikilla oli jonkinlainen lukutaito opittuna ja viiden kuukauden oppimisen tuloksena todistuksiin oli merkitty siirtyminen toiselle luokalle. Tutkinnosta palaavilla oli kotiin vietävänä myös laskuja ja kirjoitusvihko, käsityöt sekä piirustukset. Kirjat jäivät koululle. Aapinen ensiluokalle tulevalle annettavaksi ja laskukirja vielä toisella luokalla käytettäväksi.
Koulun loputtua yläkoulun opettajan perhe ja karja siirtyivät ostamaansa, venäjän vallan aikaiseen ”Jänsyvän hoviin”. Hovin metsämaat ympäröivät koulun tontin, joka oli aikanaan lahjoitettu koulua varten. Jäntsyvän rakennukset, isokokoinen, hovimainen kaksikerroksinen asunto, navetta ja muut tarvittavat rakennukset sijaitsivat vajaan kilometrin päässä, koulusta, järveen rajoittuvan peltoalueen keskellä olevalla rehevällä lehtipuita kasvavalla kumpareella.
Kesän aikana opettajat ahersivat kesälomilla olleiden lasten, karjanhoitajan sekä päivämies Tiituksen kanssa kylän toiseksi suuremmilla viljelyksillään, eivätkä kovin usein kulkeneet kylälläkään. Kun Viipurista kotoisin ollut alakoulunopettaja lähti kesälomalleen oli kylällä liikkuminen yhtä vapaata kuin ennen kouluaikaa, eikä ensimmäisen lukukauden aikana kasvanut opettajia arasteleva kunnioittaminen häirinnyt leikkejä ja telmämistä. Mieltäkään ei vaivannut, montako kertaa vastaan tulevalle opettajalle piti sanoa, saman päivän aikana, päivää.
Alakoululaisten ”supistettu” koulunkäynti loppui kevääseen. Syksyllä kaikki koulupiirin alakoululaisetkin aloittivat koulun samanaikaisesti, Kirstinälän koululla ja syksyllä 1937 toisellekin luokalle tuli tuntemattomia oppilaita Haapalasta, Lahdenperästä ja Järmilästä. Istumapaikkanikin muuttui ovensuun rivin toisesta pulpetista, toisluokkalaisten takamaisen, ikkunanpuoleisen rivin viimeistä edelliseen pulpettiin.
Edellisvuotista isomman istuinpaikan kansipinnan reunassa, kynäsyvennyksen vieressä oli reikä, kannen alla olevalle telineelle laitettavaa kaarnakorkillista, mustepullon suuta varten. Mustepullo reiän sinistynyt reuna ja sisällä olevat musteläikät kertoivat paikan olleen jo useamman oppilaan käytössä. Aijemmatkin olivat totelleet opettajan kieltoa, kannessa ei ollut montaakaan naarmuja, saatikka nimikirjaimia. Vahingossa tulleet musteläikätkin, sisäpuolen pohjalta, peittyivät kotoa tuodun pohjapaperin alle näkymättömiin. Muutama uusikin pulpetti, Helylän tehtaan valmistama oli luokassa, muuten entisten mallisia mutta, käyttöön tulleiden, kierrekorkillisten mustepullojen vaatimalla isommalla reiällä varustettuna.
Talvella halkovajan viereen ajetut ”nalikkahalkopinot” (40 senttisiä) oli siirretty pilkottuna puukuuriin, latomatta. Liekö keväällä seurattu västäräkki kerinnyt hautomaan munat ja hoitamaan pojat lentokuntoon ennen pesäpinon purkamista, ainakin pinojen pohja oli syksylläkin heikosti ruohottunut. Piha alueen pohjoispään, kahden pelialueen pohja oli kesän aikana lykännyt pitkää ”kastikasta”. Rehevästä heinäpäästä sai vedettyä komeita tupsuja, kavereiden arvattavaksi: Kukko vai kana. Väli ja voimistelutuntien peleissä ruohontupsut kuluivat nopeasti eivätkä haitanneet lukkaria ja kuningasta pelaavia eikä maanuoliaisena lyödyn pallon etenemistä joka pelin ”ulkona” olleiden kiinniottoyrityksistä huolimatta saattoi pompata jopa koulun aidan ulkopuolelle. Polttopalloa myös pelattiin ja tyttöjen suosimaa neljää maalia. Paras neljän maalin pelipaikka oli ulkorakennuksen edessä, siinä oli leveää tilaa, eikä pallo koskaan mennyt rakennuksessa olleen eteläpuolisen sivurajan yli.
Parin kolmen viikon pelaaminen loppui, kun kuorma auto toi Viipurilaisen peltisepän liikkeen pitkiä peltejä ja muitakin tarvikkeita tyttöjen pelipaikalle. Pärekattoiseen ulkorakennukseen alettiin tehdä peltikattoa. Kahden Viipurilaisen peltisepän työskentely, pärekatontekoa nähneille, oli ennen näkemätöntä. Uteliaita riitti välitunneilla. Peltien vääntelyn ja vasaralla naputtelun tuloksena harmaa pärekatto peittyi kiiltävällä kateaineella, eikä vesi tippunut vessassa käyneidenkään niskaan, vaan virtasi lähelle räystästä syrjälleen pellitetyn laudan takaa rakennuksen molempiin päihin ja lorisi alas kulmien torvista. Kirkas katto oli poikkeava näky kylän harmaantuvista pärekatoista, mutta poikkeavia olivat, meille täysihoitoon otetut katon tekijätkin. Iltaisin säännöllisesti työnsä lopettaneet peseytyivät saunalla ennen ruokailua. Aamullakin katonteko alkoi aina samaan aikaan ja oli täydessä käynnissä koulun alettua yhdeksältä. Tupakkakin oli miehillä erikoismerkkiä, eivätkä polttaneet ”Tuittulaisii puoiis” olleita tavallisia tupakoita. Kun parin päivän kuluttua loppuivat tupakat, lähdin heti koulusta tultua Leistilään, osuuskauppaan, tyhjä toppa aski mallina hakemaan Norttia. Palatessa oli repussa muutama toppa hyvänhajuista kaupunkilaisen ”herrastupakkaa” ja illalla markka tai pari, hakupalkkana, nappikukkaroon laitettavaksi.
Harvinaisia olivat pyörällä tulijatkin koulussa. En ainakaan muista kenenkään tulleen kouluun pyörällä, ennen kuin naapurikylän kaupan hoitajan poika, ensimmäiselle luokalla ollut, Seppo Ikonen, eräänä aamuna polki koulun pihaan kauniin sinisellä pyörällä. Koulun seinustalla ollut matala ajokki, jolla pieninkin alakoululainen pystyi ajamaan satulalta ilman ”jauhamista”, veti puoleensa ihmettelijöitä ja halukkaita kokeilemaan ennen näkemättömällä pyörällä ajamista.
Toisen luokan ensimmäisiä käsitöitä oli mustekynän teräpyyhkeen tekeminen. Kotoa tuotu vanhasta flanelikankaasta otettu pala käännettiin nelin tai viisikertaiseksi. Keskelle ommeltiin vanha nappi. Kun nippu leikattiin joko pyöreäksi tai viidensentin neliöksi oli tarpeellinen teränpyyhetyyny valmis odottamaan musteella kirjoittamista kaunokirjoitusvihkoon. Kun koulun ulkopuolella kylän aholla ja kujasilla pelattiin pallopelejä oli pallon tekeminenkin käsityönä paikallaan. Märästä sanomalehtimassasta puristettiin tiukka pallo. Pallon kuivuttua perusteellisesti ommeltiin päälle vahva kangas. Kankaan päälle ”kudottiin” kalastajalangasta verkko, jossa loimet olivat harvassa mutta ”kuteet” toisissaan kiinni. Päällykseen tehtiin parsineulalla, lenkkejä, kalastajalanka kuteisiin, järjestelmällisesti ympäri palloa tiukkaan vetäen. Monia käsityötunteja vaatineet pallot olivat kirjavia sen mukaan minkä värisiä lankoja, monella vanhasta purettuja, sattui kotoa löytymään. Jokaisella oli keväällä myös kirjava, virkattu, pannulappu äidin käyttöön vietäväksi
Lyijykynällä kirjoittamisen taidon edetessä muutaman viikon, jaettiin toisluokkalaisille kaunokirjoitus vihot. Opettajan antamasta retliinin värisestä paperista laitettiin vihkoon suojakannet. Jokainen sivu oli viivoitettu ja ylälaidassa iso kirjoituskirjain mallina. Sivun puolivälissä alkoi pikku aakkoselle varatut viivasto ja lopuksi ison ja pikkukirjaimen yhteen kirjoittamista muutama rivi. Kaunokirjoitettavana olivat vihkon lopussa numerotkin.
Seuraavalla kaunokirjoitustunnilla kaikilla oli, kaulaltaan pulpetin reikään sopiva joko kotoa tuotu tai opettajan antama, käytetty, kaarnakorkillinen mustepullo, Ennen musteen jakamista jokainen kokeili pullon laittoa kannen alle telineeseen. Ruuvinaulasaranainen teline kääntyi pois reiän kohdalta. Kun pullon kaulan työnsi reikään ja käänsi telineen takaisin, pysyi pullo ylhäällä, korkkiosa kannen yläpuolella. Opettaja poisti nelikulmaisesta litran Akvila mustepullosta kaarnakorkin ja laittoi toisen jossa oli kaksi vastakkaisiin suuntiin kaarevaa, muutaman sentin pituista ja makaronin paksuista putkea. Toisesta putkesta oli helppo kaataa kirjoitus ainetta, kun toisesta putkesta pääsi ilma tyhjentyvään pulloon, juoksi muste siististi ja pulputtamatta pikkupulloihin. Järjestäjät jakoivat mustekynän varret ja terät. Jokainen laittoi itse terän paikoilleen ja kastoi sen, opettajan neuvon mukaan, terässä olleen halkaistun osan puoleenväliin musteeseen ja piirreltiin harjoituspaperiin vihkon mallin mukaisia kirjaimia. Vihkon kokoisella imupaperilla kuivattiin harjoitus ja terään jäänyt muste pyyhittiin teränkuivaustyynyyn. Lähes kaikilla oli mustekynä ensimmäistä kertaa kädessä, eikä opettajan ohje käden keventämisestä kunnolla mennyt ajatuksiin ja teriä rikkoontui. Monelta terän haarat vääntyivät ennen kuin mustekynän käyttöön kerittiin kunnolla oppia. Teristäkin tarkka opettaja ei edes kaikkia terärikkoja tiennyt, kun kotoa tai kaupasta tuodulla kirjoitettuja kirjaimia ei vihkosta erottanut.
Poikien pitkäksi venähtäneet hiukset oli helppo huomata ja vaatia niiden leikkaamista. Kukaan ei käynyt parturissa, jos naapurissa tai kotona oli hiuskone se sai kelvata. Tottuneimmillakin saksilla leikkaajilta ei tulos ollut koneen veroinen. Hiukset kasvoivat jokaisella eikä ollut harvinaista että edessä istuvan niskavilloissa voimisteli tunnin aikana iso täi. Kun kaverin syöpäläisistä ei kukaan kehdannut kertoa opettajalle oli parasta että antoi sen ponnistella päälaelle pitempien hiuksien suojaan. Kiipeilijän koukkiminen toisen niskasta olisi tuonut nuhteita opettajalta, kaverin häiritsemisestä.
Auliksella olivat nauruhermot aina herkällä tunnillakin, siitä tuli muistutuksia ja seisomista pulpetin vierellä vaikka saikin ääneen nauramisen useimmiten pidäteltyä. Kerran, kun seisominenkaan ei saanut naurua loppumaan käski opettaja vihaisena pojan ulos. Hiukan empien Aulis lähti, otti lakkinsa hyllyltä ja vetaisi kaikki lakit ja käsineet lattialle. Opettaja yritti tavoittaa jo tampurin puolelle livahtanutta. Poika juoksi ulos ja samaa kyytiä kotiin, eikä tullut takaisin vaikka velipoika kävi hakemassa. Rangaistuksena tuli kahtena päivänä jälki istuntoa ja uhkaus mahdollisesti luokalle jäämisestä.
Koulun rakennuspaikat
1 Alakoululuokka(käsityöt ja voimistelu) |
|
Takaisin alkuun
JOULUPUU JA KEVÄTLUKUKAUSI
Joulupuulle valmistautuminen alkoi tonttuleikkien ja joululaulujen harjoituksilla hyvissä ajoin. Odotettuun juhlaan, alakoululaiset toivat vaatteensa omille pulpeteilleen, jotta aikuisten vaatteet mahtuisivat naulakoihin, ja olivat yllättyneitä taulun kokoisesta maisemasta. Erivärisillä liiduilla oli opettaja piirtänyt joulupukin lähdön korvatunturilta, lumisista maisemista koulumme joulupuulle( joulujuhlaan).
Yläkoulun alaluokka täyttyi oppilaista ja vanhemmista niin täyteen että alakoululaisten joululeikin esittämiselle ei tahtonut kuusen ympärille saada tilaa tarpeeksi, kun vielä oli varottava ettei punaiset kreppipaperiset tonttulakit syty tuleen kynttilöiden liekeistä. Leikit tulivat onnellisesti esitettyä ja tontutkin hiipivät alta sillan omille paikoilleen. Joulupukkikin tuli niin kuin taulun piirroksesta sai jo enteillä, mutta sai kovasti varoa tungoksessa kärventämästä partaansa, kun karamelli ja pullapussia hakevat pienensivät koko ajan kuusen ympärillä ollutta vapaata tilaa.
Leikkien lisäksi, joulukertomuksen, laulujen sekä runonlausuntaa sisältänyt ohjelman osuus päättyi todistusten ja Pääskysenjoulukontti lehden jakoon. Juhlan päättänyt oppilaiden ja vanhempien laulama Jouluvirsi viritti mielet parin päivän päästä olevan joulun ja kotiinkin tulevan pukin odotukseen.
Tammikuun seitsemäntenä päivänä oli taululla vielä jouluinen maisema mutta ensitöikseen järjestäjät pesivät taulun normaalia märemmillä sienillä ja toisen tunnin alkaessa oli taas edessä tasaisen mustan harmaa taulu. Oppilaiden täyteen kantama puulaatikko oli tyhjä. Siivooja, naapurin Tilda, oli loman aikana jo joutunut luokkia lämmittäessään, kantamaan puita vajastakin mutta poikien kantamana ensimmäisen koulupäivän jälkeen laatikko oli taas täynnä joka ilta ja pakkasilla aamullakin uunien lämmittämiseen.
Pakkaskelien vakiintuessa koulun seinänvierustan suksimäärä lisääntyi, kun potkukelkalla ja jalan tulijat vähentyivät. Koululta alkanut noin kilometrin latu oli ahkerassa käytössä. Kovimmat hiihtäjät kiersivät sen välitunnin aikanakin parikin kertaa. Voimistelu tunneilla hiihtolatu oli kovassa käytössä ja välillä nautittiin kumpareisen Kakon mäen tarjoamasta laskettelusta viimeisellä tunnilla. Niinä päivinä Päätilän ja Järmilän kylän koululaisten ei tarvinnut tulla koululle takaisin, vaan tunnin loputtua menivät suoraan kotiin.
Suojakeleillä ja auringon sulatellessa pihaa oli Musta Pekka suosiossa. Kiinniottopeliä juostiin usein kahdessakin paikassa, Hitaammat alakoululaiset omassa ja yläkoululaiset omassa pelipaikassaan. Molemmilla oli toisena rajana koulun seinä ja toisena 15-20 metrin päähän vedetty viiva. Rajojen välillä, arpomalla saatu, Musta Pekka yritti ottaa kiinni rajojen väliä juoksevia. Kiinni joutuneet tulivat myös kiinniottajiksi Peli jatkui niin kauan kunnes kaikki tulivat kiinni otetuiksi.
Seinän vierien kuivuttua jäivät tytöt ensimmäisinä pois Mustasta Pekasta ja alkoivat pelata seinään heitettävää pallopelejä, hypätä ”kittilää” (ruutua) sekä narua.
Aurinko veti poikiakin keväisiin touhuihin. Varsinkin yläkoulun pojille ilmestyi taskulampun kuperia linssejä, polttolaseiksi. Vaikka ne eivät olleet opettajien suosimia välituntivälineitä, silti muutamia savukäryjä nousi aurinkoisilta seinän vieriltä, kun paperipala syttyi tuleen tai laudanpätkään paloivat omat nimikirjaimet.
Seinärahanpeluu vaati aina seinän vieruksen, kun rahaa usein viisi tai kymmenpennistä heitettiin seinään, se jonka lantti pomppasi lähemmäksi merkkitikkua sai potin. Lantin tikunjuureen heittäjätkin pelasivat aurinkoisella halkovajan tai saunan seinustalla, pois opettajan näkemäalueelta.
Pallopelialueiden kuivuttua lantin heittokin jäi lähes kokonaan.
Muutamaa päivää ennen koulun loppumista tuli valokuvaaja pihalle. Noin sadan oppilaan koulu järjestäytyi pihaseinustalle, kolmen opettajan kanssa, yhteiseen kuvaan. Pitemmät oppilaat takariviin matalalle voimistelupenkille seisomaan ja alakoululaisista osa täytti ensimmäisen rivin, maassa istuen ja peittäen takana seisovien paljaat jalat mutta saivat omat ”kuren nokkimat” (rohtuneet) varpaansa kuvaan näkyville.
” Tutkinnossa”, (kevätjuhlassa) sisätilassa olleen juhlan lisäksi katseltiin tutkintoon tulleiden vanhempien kanssa kolmannen ja neljännen luokan poikien voimistelu ja kuviomarssi esitystä.
Miesopettaja kulki, Karjalan Jääkärien marssia laulavien esittäjien edellä ja ohjasi marssimuodostelman käännökset ja paikallaan suoritetut voimisteluliikkeet ja taivuttelut. Esitys oli tuttua marssin osalta, kun kylän raitilla laulun tahdissa sotilaat harjoituksissaan usein marssivat.
Koulualue nautti kesän aikanakin oppilaiden kunnioitusta, eikä kulkemiset ja leikit sen takana olevaan metsäänkään vetäneet, saatikka että oltaisiin menty porttien sisäpuolelle, vaikka opettaja asuikin ”Jäntsyvän taatsallaan”. Lähellä asuvaa ”Paavomaijan” epäiltiin pitävän ”silmällä” poikaviikareiden liikkumista koulun lähettyvillä. Epäilyt vahvistuivat, kun porukalla saimme idean lähteä järvelle, koulun takana olleen tankkiesteen maavallin päällä kävelen. Jouduimme kiinni varoitetusta tankkiesteen päällä kävelystä, kun Maija ihmetteli vanhemmille poikien ”maleksimisesta” kirkolle johtavalla tiellä ja seisoskelemisesta koulun aidan ja portin pielessä. Kierroksellaan olleen mustalaisperheen pojat eivät koulun lähialuetta kunnioittaneet vaan väänsivät koulun portille komeat ”rusetit” kostoksi opettajalle poikien pois ajamisesta omistamaltaan järvenranta alueelta. Kasojen ilmestyminen olisi voinut tulla syyttömien kontolle ellei Maija olisi nähnyt mustalaispoikien touhua ja pelastanut kylän poikaporukan ” ilanteosta” (kiusanteosta) .
Takaisin alkuun